Marko Anttila jätti hattutempun väliin – kova ratkaisu suututti ketjukaverin: ”Kai se oli vähän vihainen”

TAMPERE. Leijonat marssi myöhään torstai-iltana jatkoon jääkiekon MM-kisoissa, kun puolivälierissä Slovakia kaatui maalein 4-2.
Suomi oli ottelussa 0-2-tappioasemassa, mutta joukkue nousi ensimmäisen ja toisen aikana tasoihin, kun Marko Anttila onnistui kahdesti maalinteossa. Kolmannessa erässä maaleista vastasivat puolestaan Sakari Manninen ja Saku Mäenalanen.
– Hyvät on fiilikset, kun pystyin auttamaan joukkuetta. Hieno jääkiekkoilta. Slovakia teki meille tämän vaikeaksi, mutta jostain löydettiin taas tie voittoon. Siitä voidaan olla ylpeitä, Anttila kommentoi medialle.
”Mörkö” olisi voinut tehdä ottelussa hattutempun, sillä aivan kamppailun lopussa hänellä oli edessään tyhjä maali. Anttila päätti kuitenkin syöttää viereen Mäenalaselle, joka iski kiekon sisään.
– Ei niillä ”hatuilla” täällä paljoa tee. Ja sitä paitsi Saku on parempi laittamaan tyhjiin kuin minä, Anttila avasi ratkaisunsa taustoja.
Samalla kokenut hyökkääjä kertoi myös, ettei Mäenalanen ollut kovinkaan onnellinen siitä, että Anttilalta jäi hattutemppu tekemättä.
– Noo… kai se oli vähän vihainen, kun mä en tehnyt ite. Mutta ei siinä sen kummempia. Hyvää peliä meidän ketjulta. Ollaan yritetty koko ajan parantaa ja saada hyökkäystehoja enemmän irti. Tänään myös onnistuttiin siinä, Anttila sanoi.
Miikka Lahtinen, Tampere
Twitter: @ladalahtinen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nyt se alkaa – tässä Leijonien ketjut MM-kisojen avausottelussa!
- HIFK rysäytti yllättävän pelaajakaappauksen NHL:stä!
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Liiga-seura nappasi Tapparan ykkösvahdin!
- Liiga-seuralta yllätysveto: ulkomaalaisvahvistuksen sopimus revitty!
- Leijonien MM-lohkoviholliselle hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- SaiPassa ovi käy – hurjia menetyksiä!
- NHL-seura sopimukseen Leijonien MM-hyökkääjän kanssa!
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat puolustajat
- Seuraa heitä! Tässä ovat MM-kisojen parhaat hyökkääjät
- Urheilucast: Leo Komarov kahden Liiga-seuran kiikarissa!
- Tässä Leijonien MM-joukkue – kaksi uutta NHL-vahvistusta mukaan!
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- Mikko Rantanen upotti Coloradon käsittämättömällä tempulla: ”Legendaarinen esitys!”
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- IL: Veli-Matti Savinainen loikkaa yllättävään Liiga-seuraan!