Leijonien ensikertalaiset nousivat esille tiistaina, kun Suomi otti Latviassa pelattavissa MM-kisoissa toisen voittonsa.

Sinivalkoinen lauma ei ole jäänyt vielä kertaakaan pisteittä, sillä USA:sta irronnutta 2-1-voittoa seurasi samoin luvuin voittomaalikisatappio Kazakstanille. Nyt kaatui puolestaan Norja numeroin 5-2.

Lohko B:n kakkoseksi seitsemään pinnaan nousseen Suomen voiton salaisuus oli debytanttien liekehdintä. Ensimmäisiä kisojaan pelaavat Anton Lundell, Kim Nousiainen, Jere Innala ja viiksivallu Hannes Björninen maalilivat Suomelle 2-1-, 3-1-, 4-2 ja 5-2-häkit.

Ensiksi mainitulle toisen erän osuma oli turnauksen toinen, KalPan ja HPK:n pelaajat iskivät turnauksen ja uransa ensimmäiset maajoukkuehäkit. Björnisellekin osuma oli Riiassa ensimmäinen ja leijonapaidassa toinen.

Mainittava on sekin fakta, että koitos oli voittomaalin napauttaneelle Los Angeles Kingsin NHL-varaus Nousiaiselle uran ensimmäinen miesten maajoukkueessa. Tehopakki ihastutti jo Liigassa iskettyään viime talvena tehot 9+18=27.

Ottelu oli Suomelta tavallaan todella hyvä, vaikka Norja roikkuikin perässä sitkeästi. Se ei Leijonia sotkenut, vaan Suomi oli kärsivällinen ja nöyrä, eikä se ottanut esimerkiksi ensimmäistäkään jäähyä.

Suomi jatkaa MM-urakkaansa torstaina heikkoa Italiaa vastaan.