Pudotuspeliennakko HIFK – TPS: Turkulaiset haastajan asemasta päin punaisia – latu finaaliin on Helsingin IFK:lle auki
Kuva: Juha Tamminen
SuomiKiekko ennakoi kaikki Liigan pudotuspelien otteluparit. Nostamme esiin vahvuudet, heikkoudet, vaarallisimmat aseet ja ennustamme, kuinka ottelusarjassa tulee käymään. Tässä artikkelissa käymme läpi Helsingin IFK:n ja Turun Palloseuran välisen välieräsarjan.
Vahvuudet ja heikkoudet
Vahvuudet HIFK oli jo Kärppiä vastaan varsin vakuuttava. Oululaiset eivät varsinaisesti lyhyttä toisen ottelun pyrähdystä lukuun ottamatta pystyneet laittamaan IFK:ta ahtaalle. Helsinkiläisten laaja materiaali tuli hyvin esiin Kärppiä vastaan. Kaiken oleellisen ottelusarjasta kertoo se, että kaikkien syvyyspelaajien isä, Micke-Max Åsten, on tällä hetkellä HIFK:n pudotuspelien sisäisen pistepörssin kärkimies. HIFK:n hyökkäyksen isojen pyssyjen esiin astumista ei ole edes vielä tarvittu. Siitä huolimatta se pyyhki Kärpät tieltään häviämättä sarjassa kertaakaan. Kun esimerkiksi Anton Lundell, Sebastian Dyk ja Ville Leskinen saavat koneensa aidosti käyntiin, saattaa jälki olla rumaa. TPS laittoi Pelicansin istumaan fyysisellä pelillään. Aleksi Anttalainen johti TPS:n fyysistä osastoa niin kulmapeleissä, maalinedustoilla kuin tarvittaessa avojäälläkin. Kovavauhtisessa sarjassa TPS:n karheus saattoi olla se pikantti lisä, joka lopulta käänsi pienet marginaalit Turkuun. Erikoistilanteiden sävyttämässä sarjassa TPS:n ylivoima oli myös rautaa. Häkki heilui viidessä pelissä kuuteen otteeseen, kun lahtelaisvastustaja oli vajaalukuinen. Onnistumisprosentti ylivoimalla on näissä pudotuspeleissä tasan 30. Heikkoudet HIFK:n pelituntuma on kysymysmerkki. Koronatauolta runkosarjan viimeisille kierroksille pelannut joukkue on saanut yhteisiä kokemuksia kovista peleistä vastustajaansa vähemmän. TPS:n kolmen välipäivä sijaan HIFK tulee sarjan avausotteluun viikon huililta. Avauspelissä Helsingissä on turkulaisten paikka iskeä. Jos HIFK saattaa olla ongelmissa pelituntuman kanssa, TPS:n jaloissa kova Pelicans-sarja saattaa alkaa painaa, mitä pidemmälle sarja etenee. TPS:n selkeä heikkous edellisessä sarjassa oli hermokontrolli. TPS kärsi käytännössä molemmat tappionsa rangaistusaitiosta. Se otti typeriä jäähyjä pelin ratkaisevilla hetkillä. Varsinkin kokeneen Ville Lajusen tuplarangaistus puolivälierien avausottelussa hakee vertaistaan.Vaarallisimmat aseet
Anton Lundell, HIFK
Näin ottelusarjassa käy
TPS haastaa IFK:n paljon Kärppiä paremmin. Ottelusarjassa nähdään kaksi hyvin voimakkaasti eteenpäin peliään puskevaa joukkuetta. TPS ei kuitenkaan ole vielä valmis kaatamaan laajemmalla materiaalilla jyskyttävää helsinkiläisvastustajaansa. Mitä pidemmälle sarja menee, sen lähemmäs HIFK pääsee omaa potentiaaliaan. HIFK jatkoon otteluvoitoin 3–1. LUE MYÖS: Pudotuspeliennakko Lukko – Tappara: Tasapainoinen ja ailahteleva kohtaavat Lukon finaalipaikkaan päättyvässä välieräsarjassa NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jeses Puljujärven ketju uusiksi MM-kisoissa – uusi tutkapari sytytti: ”Flow löytyi”
- MTV: Olli Jokinen tekisi yhden ison muutoksen Leijonien ketjuihin
- Näkökulma: Leijonien salaisessa aseessa piilee avain MM-kultaan – ei kalpene kenellekään
- Kommentti: Antti Pennasen jääräpäisyys alkanut viimein kantamaan hedelmää
- Karu tuomarivirhe MM-kisoissa! Leijonat selvisi kuin koira veräjästä
- IL: Liiga-tähti katosi kokoonpanosta MM-kisoissa – taustalla iloinen syy
- Nyt se on varmaa: ensimmäinen maa ulos MM-kisoista
- Tässä Leijonien kentälliset Itävalta-otteluun – NHL-mies yhä sivussa
- Entinen TPS-puolustaja: ura ohi – uusi työ löytyi välittömästi
- Tämä yksityiskohta Leijonien saatava kuntoon – Jussi Tapola: ”On siitä puhuttu”
- IS: Jesse Puljujärvi syrjään – tässä Mikael Granlundin ketjutoverit MM-kisoissa
- Suuri suru – maajoukkuepelaaja kuollut 27-vuotiaana
- Jokerien pistetykki: uusi seura!
- Lehti: Liiga-seurat jahtaavat maajoukkuehyökkääjää – Kärpät nappaamassa voiton?
- KooKoo pisti tuulemaan: neljä kärkimiestä ulos – muut Liiga-seurat heti apajilla!
- KalPa: viisi pelaajasopimusta julki – kaappasi pakkilupauksen Tapparasta!
- Pohjois-Amerikasta löytyi uusi ase – 193-senttinen maalipyssy siirtyy Liigaan!
- Sopimus julki – ruotsalainen pistetykki siirtyy Liigaan: ”Alkanut lunastaa todellista potentiaaliaan”
- Tre Kronor romahti! Shokkitappio sysäämässä Ruotsin ulos MM-puolivälieristä
- MM-kisoissa pamahti harvinainen murskavoitto – viimeksi tämä tapahtui 87 vuotta sitten