Jokereissa kova tilanne – Tomek Valtoselta tiukka kommentti
Jokerit palaa alkavalla kaudella Liigaan 12 vuoden tauon jälkeen kovien panostusten siivittämänä.
Punakeltaisten penkin takaa löytyy Tomek Valtonen, joka luotsasi Jokerit Mestiksen mestariksi viime kaudella.
SuomiKiekko-sivusto haastatteli Valtosta Liigan mediatilaisuudessa tiistaina.
Valtonen on ollut tyytyväinen helsinkiläisten harjoituskauteen.
– Olen tyytyväinen siihen, missä tällä hetkellä mennään ja missä meidän peli menee kolmen viikon jälkeen. Tulosta on turha liikaa tuijottaa, mutta olemme saaneet hyviä tuloksia. Tärkeintä on se, missä se peli menee ja mihin suuntaan se menee. Se ei auta, että se kehittyy viikon tai kaksi, vaan sen täytyy mennä koko kauden eteenpäin kohti kevättä. Isossa kuvassa olen tyytyväinen.
Pelipaikoista kovaa kilpailua
Jokereiden viime kauden Mestis-mestareista iso nippu jatkaa mukana myös Liigassa, ja ympärille on hankittu reippaasti kokemusta pääsarjatasolta.
Kokoonpanosta löytyy tulevalla kaudella muun muassa Teemu Turusen, Olli Juolevin ja Patrick Curryn kaltaista laatua.
Valtonen näkee kovan kilpailutilanteen hyvänä asiana.
– Erittäin positiivinen asia. Pelaamme 64 ottelua, ja lisäksi meillä on yhteistyötä Kiekko-Vantaan kanssa. Kauden aikana tulee loukkaantumisia ja sairastumisia, joten tarvitsemme pelaajia. Samalla syntyy aitoa kilpailua pelipaikoista, ja se vie harjoituksissa kaikkia eteenpäin.
– Kaikki meidän mukana olevat sopimuspelaajat ovat saaneet mahdollisuuden, saaneet pelata omilla vahvuuksillaan ja esiintyneet edukseen. Mulla ei ole yhtään pelaajaa, kenestä voisin sanoa, että en ole tyytyväinen. Tässä ammatissa ei silti pysty aina miellyttämään kaikkia, Valtonen kommentoi.
Liigaan 12 vuoden tauon jälkeen
Valtosen edellisestä Liiga-pestistä on ehtinyt vierähtää tovi.
Valtonen on valmentanut Liigassa viimeksi vuonna 2018 Vaasan Sportin päävalmentajana.
Sittemmin muun muassa Puolan maajoukkuetta valmentanut Valtonen kuului myös Jokereiden valmennukseen seuran edellisellä Liiga-kaudella 2013–14.
Valtonen nousi tuolloin kesken kauden joukkueen päävalmentajaksi.
Valtosen mielestä sarja ei ole kuitenkaan muuttunut kahdentoista vuoden aikana pahemmin.
– En isossa kuvassa näe, että hirveästi olisi peli muuttunut. Totta kai peli kehittyy ja siinä tapahtuu pieniä muutoksia, mutta pääpiirteissään pelataan samalla tavalla, vaikka pieniä marginaalisia eroja on.

Valtosen mukana Liiga-paluun tekee myös Stadin paikallispelit, kun Jokerit ja HIFK pääsevät pitkästä aikaa vääntämään Helsingin herruudesta.
Valtonen uskoo, että legendaarinen asetelma tekee hyvää molemmille seuroille.
– Kilpailu vie aina eteenpäin, myös pelaajia yksilöinä. Sama näkyy esimerkiksi Tapparan ja Ilveksen välillä. Eikä Espootakaan pidä unohtaa, kuten ei myöskään Rauman ja Porin vastakkainasettelua. Paikalliskilpailu vie organisaatioita, joukkueita, pelaajia ja valmentajia eteenpäin. Se on ainoastaan positiivinen asia.
Valtonen ei kuitenkaan näe, että Jokerit lähtisi paikallispeleihin tulevalla kaudella ennakkosuosikkina.
– Ei me oikeastaan mihinkään kamppailuun lähdetä ennakkosuosikkeina. Meidän tavoitteemme on voittaa pelejä ja päästä pudotuspeleihin. Tämä on meille uusi tilanne, ja yritämme parhaamme mukaan voittaa mahdollisimman paljon pelejä.
Liigakausi alkaa 1. syyskuuta. Jokerit aloittaa sarjan vierasottelulla Vaasan Sportia vastaan.
Väinö Helenius
LUE MYÖS:
- Montreal Canadiens aktiivisena NHL:ssä – nyt rysähti uusi jatkosopimus
- Jussi Tapolan seurassa raju talousahdinko – jättimäiset velat!
- Kohta rytisee: NHL-supertähden siirtosaagan ratkaisu lähellä
- NHL-lupausten ottelussa heitettiin hanskat – 216-senttinen jättiläinen haastettiin tappeluun
- Ville Peltonen nostettiin Sveitsissä kyseenalaisen listan kärkeen
- Suomalaisesta NHL-lupauksesta kantautui ikävä tieto
- Chris Kreider: uusi joukkue NHL:stä!
- Sami Nikusta jysähti yllättävä siirtohuhu – salainen tapaaminen uuden seuran kanssa
- NHL:stä kajahti iso sopimusuutinen – tähtikapteenille rahakas jatkodiili
- KooKoo saa huippuvahvistuksen
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Jokereilta pelaajavaihto – hyökkääjä sisään, toinen ulos
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- KooKoo saa huippuvahvistuksen
- Tapparalle valtava menetys
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Pekka Jormakka paljasti podcastissa: tässä uusi osoite!
- Kärpät jysäytti ison uutisen: ”Ei olisi ikinä uskonut”