Urheilucast: HIFK iski silmänsä Liiga-tähteen – Tappara vei nenän edestä
HIFK joutuu etsimään uuden vahvistuksen, sillä täksi kaudeksi Lukosta helsinkiläisseuraan siirtynyt Sebastian Repo loukkaantui viikonloppuna pahasti. Vamman vuoksi Repo saattaa olla sivussa pitkään.
Mahdollisen korvaajan vaihtoehtoja käytiin läpi Urheilucastissa. Esko Seppänen nosti esiin kolme vapaana olevaa pelaajaa: Joona Luodon, Otto Koivulan ja jokerikorttina Oula Palveen.
Seppänen pitää Luodon siirtymistä Suomeen tällä hetkellä epätodennäköisenä. Tilanne voisi hänen mukaansa kuitenkin muuttua, jos HIFK olisi valmis tarjoamaan riittävän suuren sopimuksen.
Kaikki kolme pelaajaa olisivat HIFK merkittäviä hankintoja. Seppänen heitti keskustelussa myös huumorilla, että lopullinen ratkaisu saattaisi olla Pekka Jormakka.
HIFK on taloudellisesti mahdollisuuksia tehdä isojakin ratkaisuja. Helsinkiläisseuran pelaajabudjetti on Liigan suurin, ja GM Janne Laukkanen on osoittanut olevansa valmis merkittäviin pelaajaliikkeisiin.
Urheilucastin tietojen mukaan HIFK oli kiinnostunut myös Jonne Tammelasta. Tammela ei kuitenkaan päätynyt Helsinkiin, sillä Tappara julkisti hänen siirtymisensä seuraan sunnuntaina.
LUE MYÖS:
- Montreal Canadiens aktiivisena NHL:ssä – nyt rysähti uusi jatkosopimus
- Jussi Tapolan seurassa raju talousahdinko – jättimäiset velat!
- Kohta rytisee: NHL-supertähden siirtosaagan ratkaisu lähellä
- NHL-lupausten ottelussa heitettiin hanskat – 216-senttinen jättiläinen haastettiin tappeluun
- Ville Peltonen nostettiin Sveitsissä kyseenalaisen listan kärkeen
- Suomalaisesta NHL-lupauksesta kantautui ikävä tieto
- Chris Kreider: uusi joukkue NHL:stä!
- Sami Nikusta jysähti yllättävä siirtohuhu – salainen tapaaminen uuden seuran kanssa
- NHL:stä kajahti iso sopimusuutinen – tähtikapteenille rahakas jatkodiili
- KooKoo saa huippuvahvistuksen
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Jokereilta pelaajavaihto – hyökkääjä sisään, toinen ulos
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- KooKoo saa huippuvahvistuksen
- Tapparalle valtava menetys
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Pekka Jormakka paljasti podcastissa: tässä uusi osoite!
- Kärpät jysäytti ison uutisen: ”Ei olisi ikinä uskonut”