Pudotuspeliennakko HIFK – TPS: Turkulaiset haastajan asemasta päin punaisia – latu finaaliin on Helsingin IFK:lle auki
Kuva: Juha Tamminen
SuomiKiekko ennakoi kaikki Liigan pudotuspelien otteluparit. Nostamme esiin vahvuudet, heikkoudet, vaarallisimmat aseet ja ennustamme, kuinka ottelusarjassa tulee käymään. Tässä artikkelissa käymme läpi Helsingin IFK:n ja Turun Palloseuran välisen välieräsarjan.
Vahvuudet ja heikkoudet
Vahvuudet HIFK oli jo Kärppiä vastaan varsin vakuuttava. Oululaiset eivät varsinaisesti lyhyttä toisen ottelun pyrähdystä lukuun ottamatta pystyneet laittamaan IFK:ta ahtaalle. Helsinkiläisten laaja materiaali tuli hyvin esiin Kärppiä vastaan. Kaiken oleellisen ottelusarjasta kertoo se, että kaikkien syvyyspelaajien isä, Micke-Max Åsten, on tällä hetkellä HIFK:n pudotuspelien sisäisen pistepörssin kärkimies. HIFK:n hyökkäyksen isojen pyssyjen esiin astumista ei ole edes vielä tarvittu. Siitä huolimatta se pyyhki Kärpät tieltään häviämättä sarjassa kertaakaan. Kun esimerkiksi Anton Lundell, Sebastian Dyk ja Ville Leskinen saavat koneensa aidosti käyntiin, saattaa jälki olla rumaa. TPS laittoi Pelicansin istumaan fyysisellä pelillään. Aleksi Anttalainen johti TPS:n fyysistä osastoa niin kulmapeleissä, maalinedustoilla kuin tarvittaessa avojäälläkin. Kovavauhtisessa sarjassa TPS:n karheus saattoi olla se pikantti lisä, joka lopulta käänsi pienet marginaalit Turkuun. Erikoistilanteiden sävyttämässä sarjassa TPS:n ylivoima oli myös rautaa. Häkki heilui viidessä pelissä kuuteen otteeseen, kun lahtelaisvastustaja oli vajaalukuinen. Onnistumisprosentti ylivoimalla on näissä pudotuspeleissä tasan 30. Heikkoudet HIFK:n pelituntuma on kysymysmerkki. Koronatauolta runkosarjan viimeisille kierroksille pelannut joukkue on saanut yhteisiä kokemuksia kovista peleistä vastustajaansa vähemmän. TPS:n kolmen välipäivä sijaan HIFK tulee sarjan avausotteluun viikon huililta. Avauspelissä Helsingissä on turkulaisten paikka iskeä. Jos HIFK saattaa olla ongelmissa pelituntuman kanssa, TPS:n jaloissa kova Pelicans-sarja saattaa alkaa painaa, mitä pidemmälle sarja etenee. TPS:n selkeä heikkous edellisessä sarjassa oli hermokontrolli. TPS kärsi käytännössä molemmat tappionsa rangaistusaitiosta. Se otti typeriä jäähyjä pelin ratkaisevilla hetkillä. Varsinkin kokeneen Ville Lajusen tuplarangaistus puolivälierien avausottelussa hakee vertaistaan.Vaarallisimmat aseet
Anton Lundell, HIFK
Näin ottelusarjassa käy
TPS haastaa IFK:n paljon Kärppiä paremmin. Ottelusarjassa nähdään kaksi hyvin voimakkaasti eteenpäin peliään puskevaa joukkuetta. TPS ei kuitenkaan ole vielä valmis kaatamaan laajemmalla materiaalilla jyskyttävää helsinkiläisvastustajaansa. Mitä pidemmälle sarja menee, sen lähemmäs HIFK pääsee omaa potentiaaliaan. HIFK jatkoon otteluvoitoin 3–1. LUE MYÖS: Pudotuspeliennakko Lukko – Tappara: Tasapainoinen ja ailahteleva kohtaavat Lukon finaalipaikkaan päättyvässä välieräsarjassaLUE MYÖS:
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”