Miljoonien megadiili toistaiseksi jäissä – Miro Heiskasen jatkosopimuksen kohtalo kanadalaisnuoren käsissä
Dallas Starsin suomalaispuolustaja Miro Heiskanen elää jännittäviä aikoja. Hänen tulokassopimuksensa kanssa päättyy tähän kauteen. Hän on edelleen rajoitettu vapaa agentti, mutta luvassa on jättimäinen palkankorotus 895 000 dollarin vuosiansioihin.
Heiskasen sopimustilanne puhuttaa paljon myäs Pohjois-Amerikassa, sillä Heiskanen on yksi koko NHL:n parhaista nuorista pakeista. NHL-toimittaja Mike Heikalta kysyttiinkin Twitterissä, onko Heiskasen jaktosopimusasia edennyt.
– Tiedustelen asiaa, mutta arvaukseni on, että molemmat osapuolet odottavat Cale Makarin avaavan markkinat. Uskon, että Heiskasta ja Makaria tullaan vertaamaan paljon heidän uriensa aikana, Heika kirjoittaa.
Heiskanen ja Makar varattiin peräkkäisinä pelaajina vuoden 2017 varaustilaisuudessa. Suomalainen oli kolmonen, kun taas kanadalaispakki oli nelonen. Tänä päivänä Heiskasta pidetään hieman luotettavampana puolustajana, mutta Makar on edellä hyökkäyspelaamisessa.
Heikan mukaan siis odotellaan, että Makar tekee sopimuksensa ensin. Heiskanen saa todennäköisesti hieman pienemmän diilin. Makar on tällä kaudella iskenyt 28 NHL-ottelussa tehot 4+23=27. Heiskanen on nakuttanut 38 matsissa tehot 6+15=21.
LUE MYÖS:
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”