Esa Lindellin huikea uroteko puhuttaa, suomalaistähti jäi jalkoihin: ”Häntä ei kumottu millään – se oli puhdasta päättäväisyyttä”
Dallas Stars on ollut NHL:n pudotuspeleissä väkevässä iskussa, vaikka joukkue nyt torstaiaamuna sattuikin häviämään Colorado Avalanchelle pudotuspelien kolmannessa vaiheessa luvuin 4-6. Tähtipaidat johtavat ottelusarjaa voitoin 2-1.
Yksi Dallasin kuumimmista nimistä on ollut Esa Lindell, joka latoi aiemmin eräässä Avs-pelissä huikean maalin. Hän ryösti keskialueella kiekon Joonas Donskoilta, ja lähti karkumatkalle Mattias Janmarkin kanssa, mutta päätti laukoa itse.
Colorado-vahti Pavel Francouz torjui kiekon eteensä, ja Lindell huitoi sitä vielä kahteen kertaan, ennen kuin sain pelivälineen yli maaliviivasta.
– Se oli ponnistus, puhdasta intohimoa ja ponnistelua, Starsissa valmennusvastuun kantava Rick Bowness sanoo seuran kotisivuilla kysyttäessä maalista.
– Häntä ei kumottu millään. Ja hän näki tiloja ja käytti tätä hyväkseen. Se oli puhdasta päättäväisyyttä.
Samaa Lindellin tekemisessä on ollut nähtävissä koko kauden. Helsinkiläislähtöinen tähti latoi runkosarjan 63 pelissä tehot 3+20=23 (+5), 12 pudotuspeliottelun saldo on nyt 1+4=5 (-3).
– Olemme nähneet muutamia tapauksia, joissa hän lähtee liikkeelle, luistelee, on vahva ja voimakas, joukkuekaveri Joe Pavelski kehuu.
LUE MYÖS:
Nathan MacKinnon jatkaa ällistyttävissä liekeissä – pisti nyt sekä Avalanchen että NHL:n historiaa uusiksi
Mikko Rantasen kyky sai asiantuntijan kehut – moni ei kykene vastaavaan? “Lista on todella lyhyt”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Nuorten Leijonien hyökkääjä: uusi joukkue Pohjois-Amerikasta!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!