Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa Sveitsin pudotuspeleissä – katso tilanne
Jesse Puljujärven edustama Genève-Servette kohtaa Sveitsin liigan välieräsarjassa Fribourgin, joka voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen kotonaan 3-1. Ottelun puhuttaviin tilanteisiin lukeutui Puljujärven taklaus kolmannen erän loppuhetkillä.
Vahvasti pudotuspeleissä esiintynyt ja kahdeksassa pelissä tehot 5+1 iskenyt Puljujärvi taklasi Fribourgin puolustaja Maximilian Streulen rajusti päätylaitaan. Streule loukkaantui tilanteessa.
Fribourgin päävalmentaja Roger Rönnbergin mielestä Puljujärvi ansaitsisi tempustaan pelikiellon. Itse ottelussa suomalaiselle ei tuomittu tilanteesta edes jäähyä.
– Mielestäni se on selvästi viiden minuutin rangaistus. Kyseessä oli päähän kohdistunut taklaus laitaa vasten, Rönnberg vaahtosi Blickin haastattelussa.
– Heillä (tuomareilla) on mahdollisuus katsoa tilanne videolta, mutta nyt sitä ei tehty. Mielestäni Puljujärvi pitäisi asettaa pelikieltoon, valmentaja jatkaa.
Streulen pelaamisesta sarjassa Rönnberg ei osannut vielä kertoa tarkemmin.
– Olen huolissani Maxista. Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta. Näin hänen palaavan vielä kerran jäälle, joten katsotaan tilannetta uudelleen huomenna.
Genève-Servetten ja Fribourgin välinen ottelusarja jatkuu maanantai-iltana.
Voit katsoa Puljujärven taklausen yltä löytyvästä upotuksesta tai täältä löytyvältä videolta alkaen kohdasta 3.30.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ovi käy – Jokereista tutut pelimiehet vapaille markkinoille!
- Lukko rysäytti sopimusuutisia – teki tärkeän kiinnityksen!
- Lähde: Pistetykki repi sopimuksensa – Liiga-seurat heti apajilla!
- Kari Jalosen joukkueelle tyly kohtalo
- Ville Peltonen: lähtöpassit!
- HIFK kiinnitti yli 500 Liiga-pelin veteraanin – ”Johtajuutta koppiin”
- Urheilucast: Tässä on HIFK:n uusi urheilujohtaja – ”Vedenpitävä ammattilainen”
- Pikkuleijonille huippuvahvistus – tällä joukkueella MM-kisoihin
- Liiga-provot: Jokereissa seurataan Liigan pudotuspelejä kauhun vallassa
- Kärpät ryöstöretkellä: kova kaappaus Liiga-mestareista!
- IL: TPS jysäytti kerralla kolme hirmuhankintaa!
- Urheilucast: Markus Nutivaaraa tuodaan takaisin Liigaan – ei kuitenkaan Kärppiin
- Karmea uutinen: KalPan entisen pistetykin jalka amputoitiin
- Lehti: TPS valmistelee jättikaappausta – tähtihyökkääjää odottaa rahakas tarjous!
- Aleksandr Ovetshkin: yksi tiukka ehto NHL-uran jatkumiselle
- Liiga-provot: Jokereissa seurataan Liigan pudotuspelejä kauhun vallassa
- Hurja paljastus: Liiga-seura siirtomarkkinoiden jättivonkaleen perässä!
- Lukon jättävät Westerholmin veljekset: jättipalkalla divariin!
- Lähde: NHL:ään varattu huippulahjakkuus siirtyy Ilvekseen!
- IS: Pistetykki valitsi Liigan – uusi seura selvisi!