HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
Puolustaja Joonas Lyytinen, 30, ei jatka uraansa Leksands IF:ssä. Seuran kausi päättyi tappioon putoamiskarsinnoissa HV71:ää vastaan, ja ensi kaudella Leksands pelaa HockeyAllsvenskanissa.
Leksands tiedotti verkkosivuillaan, että Lyytisen lisäksi seurasta lähtevät Anton Johansson, Peter Cehlárik, Stefan Milosevic, Filip Larsson, Gabriel Fortier sekä apuvalmentaja David Printz.
– Olemme kiitollisia kaikesta siitä, mitä nämä pelaajat ja valmentajat ovat antaneet Leksands IF:lle. Kaikki ovat omalla tavallaan jättäneet jälkensä seuraan ja osoittaneet suurta sitoutumista niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella. Toivotamme kaikille onnea uran jatkoon, urheilutoimenjohtaja Jesper Ollas sanoo.
Savon Sanomat uutisoi maaliskuussa, että Lyytinen on palaamassa todennäköisesti ensi kaudeksi KalPaan, jossa hän pelasi viimeksi kaudella 2016–17.
Lyytinen aloitti Liiga-uransa KalPassa ennen siirtymistään Pohjois-Amerikkaan, missä hän kuului Nashville Predatorsin organisaatioon ja pelasi AHL:ssä Milwaukee Admiralsissa. Suomessa hän edusti HIFK:ta vuosina 2019–2023, mutta toistuvat loukkaantumiset johtivat sopimuksen purkamiseen. Ruotsissa Lyytinen on pelannut Leksandsin lisäksi myös Timrå IK:ssa.
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Nyt se on varmaa – Raimo Helminen palaa Ilvekseen!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- Venäjän MM-paluusta valtava kohu – nyt jyrähti pääsponsori: uhkaa lähdöllä
- Urheilucast: Jokerit kaupittelee neljää tähteään – iski silmänsä Liigan maalikuninkaaseen
- Liigassa nähtiin melkoinen valmentajapommi – Ismo Lehkonen varoittaa seurauksista Ylellä: ”Voi tulla häiriötekijä”
- Liiga-seuralta pelaajauutisia – kiinnitti yli 500 ottelun konkarin, maalivahti lainalle Suomi-sarjaan
- Brad Lambert iskettiin siirtolistalle NHL:ssä – kohtalo selvisi nyt
- Venäjältä raju hyökkäys Suomea vastaan – nyt pilkataan jo mielenterveyttä!
- Urheilucast: HIFK kahden Liigan supertähden perässä
- SaiPa reagoi Raimo Helmisen lähtöön – uusi päävalmentaja selvillä
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Venäjän MM-paluu sai jälleen yhden sponsorin jyrähtämään – uhkaa vetäytyä kisoista!
- HIFK vahvisti jättiuutisen – uusi päävalmentaja selvillä!