Ei ole totta! Suomalaissensaatio mursi luunsa – NHL-vahvistuksen MM-kisat vaarassa

© Kuva: Getty Images

The Athletic -lehden toimittajan Michael Russon mukaan Minnesota Wildin suomalaisvahti Kaapo Kähkönen joutuu sivuun peleistä ylävartalovamman takia.

23-vuotias helsinkiläinen mursi luunsa maanantaina AHL-ottelussa San Jose Barracudaa vastaan. Helpottava tieto on kuitenkin se, että vamma ei vaadi leikkausta.

Kähkösen tilannetta tarkkaillaan viikottain, mutta tarkkaa toipumisaikaa ei ole vielä tiedossa. Russo uskoo kuitenkin suomalaisen joutuvan huilaamaan ainakin ”ison osan” loppukaudesta.

Kähkönen on kirjoittanut tällä kaudella sensaatiomaista tarinaa AHL:ssä. Hän on pelannut AHL:n runkosarjassa 34 ottelua huikealla torjuntaprosentilla 92,7.

Kähkösen loisto-otteet palkittiin aikaisemmin tällä viikolla, kun hänet valittiin AHL:ssä helmikuun parhaaksi maalivahdiksi.

Suomalaisnuorukainen on myös päässyt tällä kaudella pelaamaan viisi ottelua NHL:n puolella.

Kähkösen huimat esitykset eivät takuulla ole jääneet noteeraamatta Leijonien johdolta, joka kartoittaa parhaillaan potentiaalisia Pohjois-Amerikan vahvistuksia MM-kisoihin.

Vielä ei kuitenkaan ole tietoa toipuuko nuori Wild-vahti pelikuntoon ennen toukokuussa Sveitsissä pelattavia MM-kisoja.