Liigan kausiennakko: Kanit ovat poistuneet betonihatusta – KooKoon kevät jää jälleen lyhyeksi

Liigan runkosarjan alku lähenee kovaa vauhtia. SuomiKiekko-sivusto pohjustaa sesonkia laajasti joukkue-ennakoilla, erilaisilla toppi- ja floppilistoilla sekä haastatteluilla.
Tässä juttusarjassa käydään läpi sivustomme arvio runkosarjan sijoituksista. Toisena esittelyssä on runkosarjassa arviomme mukaan 14. sijalle jäävä KooKoo.
Vahvuudet
KooKoon kauden kannalta tärkein pelaaja löytyy tolppien välistä. Norjalaisvahti Henrik Haukeland on jo todistanut olevansa kykenevä Liiga-tason ykkösvahdiksi. Lisäksi hänet on marinoitu kansainvälisissä peleissä nuoresta iästä huolimatta, ja Norjan paidassa Haukeland on tottunut auttamaan altavastaajana olevaa joukkuettaan.
Hyökkäyksen osalta KooKoossa on laitettu jälleen kaikki munat yhteen koriin. Suomen betonipääkaupungin kiekkojoukkue saa jalkeille vahvan ykkösketjun, jossa viilettävät Juha-Pekka Haataja, Anrei Hakulinen ja Erik Karlsson. Kolmikolla on etenkin isoissa rooleissa hyvät mahdollisuudet takoa 40 tehopistettä mieheen.

Heikkoudet
KooKoon suurin heikkous on materiaalin kapeus. Puolustuksessa ainoastaan Alexander Bonsaksen on luotettava isäntä, mutta hänkään ei voi olla aina väällä, vaikka onkin tottunut kovaan kuormitukseen. Nuori pakisto tarvitsee läpimurtoa nuorilta pelaajiltaan, tai kaudesta on mahdollisuus tulla täysi pannukakku.
Hyökkäyksessä KooKoolla on enemmän potentiaalia. Seura menetti viime kauden tähdistään Malte Strömwallin ja Miikka Pitkäsen. Nyt täytyy löytää uudet kaniinit hatusta, jotka pystyisivät edes lähelle samoja tehoja. Trevor Mingoia, Kyle Platzer ja Samuel Bucek voivat olla nappihankintoja tai pahoja floppeja.
Samoin KooKoon uusi päävalmentaja Jussi Ahokas on jokerikortti miesten ammattilaisliigassa. Hänellä on takanaan erinomaiset näytöt nuorten maajoukkueista, mutta seuramaailman arki on oma maailmansa turnauksiin verrattuna. Ahokas on myös tottunut valmentamaan paperilla vahvalla joukkueella, kun taas KooKoon rosteri kuuluu Liigan häntäpäähän.
Näin käy
Sija 14.
KooKoon joukkue on rakennettu liian epävarmalle pohjalle. Maalivahteja lukuunottamatta kaikilla osa-alueilla toivotaan sormet ristissä, että palaset loksahtavat kohdalleen. Ensiaskel ammattilaisliigassa tulee olemaan tyly maailmanmestarivalmentaja Ahokkaalle, ja KooKoo jää kauas pudotuspeleistä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Tappara-kolossi hakee NHL-sopimusta
- Yli 700 NHL-ottelun konkari solmi uuden sopimuksen – siirtyy Eurooppaan
- Lähde: Nämä NHL-seurat kiinnostuneet olympialaisiin valitusta sentteristä – suomalaislupaus mukana spekulaatioissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Kahden seuran dominointia! Tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Käsittämätön taso! Tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit
- Liigan kausiennakko – sijat 8-5: Päättyykö vuosikausien korpivaellus viimein?
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Lähde: Ruotsalaishyökkääjä siirtyy Liigaan – iski 113 pistettä junnusarjassa