Onko Suomelle tulossa MM-kisoihin vihdoin vahvistuksia Pohjois-Amerikasta? Tällaiset ovat NHL:n ”suomalaisjoukkueen” leijonapelaajien tilanteet
Nashville Predators koki yöllä järisyttävän pettymyksen, kun joukkueen kausi päättyi jo pudotuspelien avauskierroksella Dallas Starsia vastaan. Tähtipaidat marssivat jatkoon voitoin 4-2.
Preds on todellinen ”suomalaisjoukkue”, kun sen leirissä pelasi peräti neljä sinivalkoista. Maalivahtiosastolla urakoivat Pekka Rinne ja Juuse Saros, Mikael Granlund ja Miikka Salomäki puolestaan viilettivät hyökkäyspäässä.
Kaiken järjen mukaan näistä pelaajista puolet voisi olla realistisesti ajateltuna lähdössä MM-jäille. He ovat Saros ja Salomäki.
Ensiksi mainittu menisi tällä hetkellä heittämällä Suomen ykkösveskariksi, eikä ainakaan nyt ole ilmentynyt syytä, miksei Saros lähtisi Slovakiaan. Salomäkikin voisi olla terveenä aivan hyvin Leijonien matkassa.
Rinne ja Granlund eivät todennäköisesti puolestaan lähde MM-kisoihin. 36-vuotiaalla konkarilla on sopimus katkolla, ja esimerkiksi samanlaisessa tilanteessa ovat myös Joel Armia ja Patrik Laine, jotka jättävät kisat väliin. Granlundista puolestaan tuli aiemmin keväällä isä, joten hänen näkeminen Leijonien paidassa olisi suoranainen ihme.
LUE NASHVILLEA KÄSITTELEVISTÄ TUOREIMMISTA:
Pekka Rinteelle taas raju pettymys – näin suomalainen kommentoi mennyttä heti kauden päätyttyä
Sensaatio on valmis! Pekka Rinne, Mikael Granlund ja kumppanit laulukuoroon NHL:stä – Leijonille huippu-uutisia?
MM-KISAJUTTUA LISÄÄ TÄÄLLÄ.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harvinainen siirto: Ruotsista hyökkääjä KHL-kaukaloihin
- IL: Näin Mikael Granlund reagoi joukkuekaverinsa saamaan jättitarjoukseen
- Megatarjous räjäytti NHL-markkinat – Leo Carlssonin vanha kommentti nostettiin esiin
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu