Oletko ajatellut? Eeli Tolvanen palasi kaukaloon, raju maaliton putki venynyt uskomattomiin lukemiin
Kuva: Joku saattaa ajatella Tolvasen uran olleen kompurointia. Pelaaja on silti kaksinkertainen nuorten maailmanmestari. KUVA: Getty Images
Tuore nuorten maailmanmestari Eeli Tolvanen palasi AHL:ssä kaukaloon viikonloppuna liki kuukauden tauon jälkeen. Milwaukee Admiralsin hyökkääjä jäi kahdessa pelissä pisteittä, vaikka toisessa joukkue maalasi jopa neljästi.
Kun farmin pelien lisäksi huomioon otetaan nuorten kaksinkertaisen eri ikäluokkien maailmanmestarin muut kauden viralliset pelit, on Tolvanen niitä tuijottamalla isommassakin kuvassa ollut varjojen mailla.
AHL:n, NHL:n ja nuorten MM-kisapelit huomioiden reppu on nimittäin kihissyt edellisen kerran lähes kaksi kuukautta sitten, 1. joulukuuta 2018. Silloin Tolvanen teki Nashville Predatorsin paidassa Chicago Blackhawksia vastaan tehot 1+1=2.
Farmin puolella edellinen maali on peräisin marraskuun puolesta välistä Ontario Reigniä vastaan. Nuorten MM-kisoissa Tolvanen ei puolestaan osunut kertaakaan (0+4=4).
Toisaalta sekin on ymmärrettävä ja nostettava esille, että MM-jäillä suomalainen oli etenkin isoimmissa koitoksissa yksi Nuorten Leijonien parhaimpia kokonaisvaltaisessa ja ”näkymättömässä” pelaamisessa.
Sen väitteen tietysti jokainen voi allekirjoittaa, että reilun puolentoista kuukauden mittainen maaliton putki on Predsin organisaatioon kuuluvalle Tolvaselle pelottavan pitkä. Jokereissa viime kaudella yhteensä 25 häkkiä ampunut pelaaja on tullut aiemmin tutuksi juurikin osumistaan.
LUE TOLVASESTA LISÄÄ:
Selittääkö tämä heikot tehot ja maalittomuuden nuorten MM-kisoissa? Iltalehti: Eeli Tolvasesta raju paljastus
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt puhuu Montreal-pomo – erikoinen kommentti Patrik Laineesta
- Leijonat-tähti Oliwer Kaski: uusi seura
- HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen vahvistaa MTV:lle: Pohjois-Amerikka kutsuu
- Liiga-konkarin ura jatkuu Tshekin liigassa – ”Tuo joukkueeseen laatua”
- Mestis-seura teki kovat kaappaukset – haaviin Liiga-mestari
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- MM-kutsua ei kuulu – Suomen NHL-hyökkääjältä apuhuuto IS:lle
- SaiPa: karu takaisku!
- Ilves pisti pakan sekaisin – radikaali ratkaisu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!