Ykkösvarauksella haastava debyytti NHL-jäillä – maalivahti puolusteli ruotsalaista supertähteä
Juhannuksena ykkösenä NHL:ään varatun Buffalo-pakki Rasmus Dahlinin alku taalajäillä oli haastava. Sabres taipui kauden avausmittelössään Boston Bruinsille tylysti 0-4 ja puolustajalupauksen tehotilasto painui asteen pakkaselle.
– Se oli ensimmäinen peli, joten en todellakaan odottanut itseltäni paljoa, Dahlin pyöritteli Buffalo Newsin mukaan.
Tappio ei saanut ruotsalaisen suurlupauksen mieltä apeaksi.
– Se oli ihan OK-suoritus. Toki hävisimme, joten en voi sanoa, että olisin suoritunut hyvin. Se oli mitä oli, ykkösvaraus muotoili.
Vuonna 2000 syntynyt NHL-jäiden kenties suurin lupaus kellotti peliaikaa lähes 23 minuuttia. Se oli koko joukkueesta toiseksi eniten heti Rasmus Ristolaisen jälkeen.
– Hänellä on kova taakka harteillaan, Sabres-veskari Carter Hutton tiesi.
Kanukkivahti näkee, että Dahlinilla on edessään aurinkoinen tulevaisuus, vaikka täytettävänä on suhteellisen kookkaat saappaat ennakkoon heikoksi arvellussa Buffalossa.
– Luultavasti hän hoitaa sen hyvin ja luulen kavereiden suojelevan häntä. Kaikki tekevät virheitä, olemme ihmisiä. Peli perustuu virheisiin, mutta hän on talentti ja olimme onnekkaita saadessamme hänet.
Buffalo yrittää avata pistetilinsä tulevana yönä. Suomen aikaa kello 02 alkavassa kamppailussa vastaan tulee NY Rangers.
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Onko Tomi Lämsä Lukon ongelma? Näin vastaa urheilujohtaja Kalle Sahlstedt
- IS: Jokereille tuntuva kolaus ennen Liiga-avausta – iso nimi sivuun
- Yli 800 NHL-ottelun konkari lähtee Pohjois-Amerikasta – teki pitkän sopimuksen tuttuun seuraan
- Liigan kausiennakko – sijat 1-4: Runkosarjan voittaja tulee Tampereelta
- Supertähtiä ja paluumuuttajia – tässä ovat Liigan TOP 5 -hankinnat!
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jaromír Jágr: iso käänne!
- TSN: NHL-supertähti voisi jättää koko kauden väliin – hurja skenaario pöydällä
- Jokerit tiedottaa: kaksi pelaajaa vaihtaa maisemaa!
- Sveitsistä kova uutinen – suomalainen tehopuolustaja valittiin kapteeniksi!
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Eeli Tolvanen vaihtaa maisemaa NHL:ssä – nyt tuli uusi tieto!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Liiga-valmentajat: tässä ovat ensi kauden suurimmat mestarisuosikit!
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Kärpät avasi Niklas Rubinin tilannetta – tähtivahdin paluuaikataulusta iso päivitys