Nykyisin Liigan televisiontioikeudet omistava Telia on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Suurimmaksi osaksi Telian saama palaute on ollut positiivista, mutta viime aikoina myös negatiivisia uutisia on tippunut ilmoille.

Ensin Jatkoaika paljasti, että Telian Liiga-lähetyksissä käyttämä digitaalinen videosoitin on rakennettu Microsoftin vanhentuneen Silverlight-suoratoistoliitännäisen päälle, jonka päivittämisen Microsoft lopetti jo viisi vuotta sitten. Tämä voi aiheuttaa osalle asiakkaista harmaita hiuksia.

Liigan tv-oikeudet nykyisin omistava Telia ei ole näyttäytynyt viime aikoina mediassa pelkästään hyvässä valossa.

Aiemmin Jatkoaika paljasti, että Telian Liiga-lähetyksissä käyttämä digitaalinen videosoitin on rakennettu Microsoftin vanhentuneen Silverlight-suoratoistoliitännäisen päälle, jonka päivittämisen Microsoft lopetti jo viisi vuotta sitten.

Viimeisimpänä Telia puolestaan kertoi Twitterissä, että kaikki Liigan tv-materiaali olisi jatkossa maksumuurin takana.

– Koosteet, makasiinit ym. oheisohjelmat näkyvät vain pakettien tilaajille ja ovat katsottavissa samoin kuin itse ottelutkin, Telia kirjoitti.

Tieto ei kuitenkaan pitänyt täysin paikkaansa, sillä myöhemmin selvisi, että otteluiden huippuhetket ovat ihmisille nähtävillä ilmaiseksi. Tiedossa ei kuitenkaan ole, tarvitaanko materiaalin katseluun Telian tunnukset.

Myös Telian yhteistyökumppani Discovery näyttää tiettyjä Liiga-materiaaleja TV5-kanavalla.

Tekstiä päivitetty 21.08.: Telia kertoi, ettei kaikki Liiga-sisältö, kuten ottelukoosteet, siirrykään täysin maksumuurin taakse.

Telia Finland

@teliafinland

Christian

@Lasinilikka
Kuinkas koosteet toteutetaan? Lähinnä niitä varten, ketkä haluavat fiilistellä vain maalit, eivätkä omista pakettia. Katsottavissa vain sovelluksesta?
Koosteet, makasiinit ym. oheisohjelmat näkyvät vain pakettien tilaajille ja ovat katsottavissa samoin kuin itse ottelutkin. //Merja #teliafinland