LK: Suomalaispakki palasi Eurooppaan – ensi kaudeksi yksi iso maali: ”Yksi päätavoitteista”

© Kuva: Getty Images

Viime kaudella AHL:n Rockford IceHogsia sekä Belleville Senatorsia edustanut Ville Pokka keskeytti Pohjois-Amerikan valloituksensa, ainakin toistaiseksi. Neljä vuotta ilman yhtään NHL-peliä sai riittää.

Pariin otteeseen suomalaispuolustaja nostettiin Chicago Blackhawksin riveihin, mutta pelaamaan hän ei päässyt. Poppariosastolla olemisen jälkeen kävi jälleen kutsu AHL:ään. Tästä huolimatta Pokka ei ole kuopannut unelmaansa NHL:ssä pelaamisesta.

– Kaipa kiekon olisi pitänyt tulla jonkun nilkkaan, niin tilanne voisi olla toinen. NHL-ajatusta en ole kuitenkaan haudannut. Nyt satsataan täysillä tähän ja mietitään asioita taas ensi kesänä, näkee Lapin Kansan haastattelussa.

– Kaikki on itsestä kiinni. Totta kai vähän harmittaa kun NHL ei pelien muodossa toteutunut, mutta en tiedä mitä olisin tehnyt toisin. Minulla on aikaa ja vuosi kerrallaan mennään.

KHL:n itäisen konferenssin jättiläisiin lukeutuva seura harjoittelee parhaillaan Rovaniemellä. Kyseinen kaupunki on Torniosta ponnistavalle Pokalle tuttu. Edessä onkin hieno kokemus, kun Avangard Omsk pelaa kaksi harjoitusottelua paikallista RoKia vastaan.

– Olen viimeksi luistellut tässä hallissa 10 vuotta sitten C-juniorina, TIHC kohtasi silloin RoKin. Siihen aikaa Rovaniemen reissuja oli paljon. Itselle on hieno asia päästä avaamaan pelikausi Lapissa ja juuri RoKia vastaan.

Yhden ison tavoitteen Pokka uskaltaa myös sanoa ääneen: ensi kevään MM-kisat, jotka pelataan tällä kertaa Slovakiassa.

– Jos pelit sujuvat ja pysyn terveenä, tavoitteena on päästä Leijonissa isoon rooliin. Ensi kevään MM-kisat on kauden yksi päätavoitteista.