Stanley Cup -voittaja muisteli ikävien terveyshuolien piinaamaa mestaruuskevättä – ”Se oli hyvin pelottavaa”

Terveyshuolien takia NHL-uransa viime kauteen päättänyt Brian Bickell juhli Stanley Cupin voittoa kolmeen eri otteeseen Chicago Blackhawksin paidassa.
Näistä viimeisin tuli keväällä 2015, jolloin Bickell paini pahojen teveysvaikeuksien keskellä.
Bickell muisteli kyseistä kevättä The Players Tribunen jutussa.
– Se oli runkosarjan loppuvaihe, kun tunsin oloni ensimmäistä kertaa hyvin oudoksi. Luulin, että kyse oli jonkinlaisesta henkisestä lamaannuksesta, joka johti laiskaan olotilaan. Vannoin itselleni, että olen paremmassa iskussa pudotuspeleissä.
– Kun kevään pelit alkoivat, olin edelleen rikki. Todellisuudessa vielä pahemmin entä aiemmin. Minun piti jättää harjoituksia väliin, samoin pelejä ensimmäisellä kierroksella. Yritin ottaa käyttöön uusia harjoittelutapoja ja muutin ruokavaliotani. Yritin käytännössä ihan kaikkea, mutta en saanut kroppaa rullaamaan samalla tavalla.
– Konferenssifinaaleiden viides peli oli kulminaatiopiste. Otin taklauksen vastaan kolmannen erän alussa, enkä pystynyt hengittämään kunnolla sen jälkeen. En edes vaihtopenkillä. Sen jälkeen yritin taistella itseni pukukoppiin. Aivan kopin ovella kaaduin maahan niin, että naamani osui ensin seinään. Onneksi minulla oli vielä kypärä päässä.
– Kun havahduin taas johonkin, näin kuinka huoltaja yritti herätellä minua hajusteilla. ”Sinun kannattaa jutella lääkärin kanssa”, huoltaja totesi.
– Ensin lääkärit sanoivat, että taustalla voisi olla vaikka mitä. Huimausta, jonkinlaista korvan kautta tulevaa oireilua, jopa jonkinlainen väreily hampaan infektion takia. Kukaan ei tiennyt oikeaa vastausta. Näin kaikenlaisia asiantuntijoita ja löysimme tilapäisiä ratkaisuja. Mikään ei kuitenkaan meinannut auttaa siinä, että olisin päässyt 100-prosenttiseen kuntoon.
– Nousimme konferenssifinaaleissa Anaheimia vastaan seitsemännessä pelissä voittoon ja matkasimme lopulta Stanley Cupin voittoon saakka. Se oli meidän toinen mestaruus kolmen vuoden sisällä. Minun saldoni oli viisi syöttöä, nolla maalia ja erittäin paska olo kroppani sisällä.
– Olin totta kai iloinen siitä, kun joukkueemme voitti Stanley Cupin, mutta en vain voinut juhlia sen voittoa kovin pitkään. Olin aivan rikki ja ihan sama mitä yritin tehdä, menin vain pelkkää alamäkeä fyysisellä puolella. Aloin kadottaa tunnon vasemmasta kädestä ja vasemmasta jalasta. Ne alkoivat liikkua ihan niin kuin niillä olisi ollut oma mieli. Ne eivät meinanneet vastata siihen, mitä yritin tehdä.
– Menetin otteen omasta kropastani. Se oli hyvin, hyvin pelottavaa.
– Kaikista pahinta oli se, etten meinannut löytää sellaista tahoa, joka olisi antanut selityksiä sille, mitä oli meneillään. Enkä saanut niitä vasta kuin puolitoista vuotta myöhemmin.
Bickellin seuraava kausi Blackhawksissa oli täynnä pahaa alamäkeä. Mainiona voimahyökkääjänä tutuksi tullut kanadalaislaituri ajautui lopulta aina AHL:n puolelle.
Kesällä 2016 Blackhawks treidasi Bickellin Carolina Hurricanesiin samassa vaihtokaupassa, missä osoitetta vaihtoi myös muun muassa Teuvo Teräväinen.
Kesken viime kauden Bickellillä todettiin MS-tauti. 31-vuotias Bickell oli pitkään sivussa pelikentiltä, mutta hän palasi NHL:n runkosarjan lopulla Hurricanesin vahvuuteen. Bickell päätti kuitenkin pistää hokkarit naulaa terveyshuolien takia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huipputulos! KalPa takoi komeat voitot
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Kärpät nappasi vahvistuksen NHL-seurasta!
- Olympiavalinnat julki – Ruotsi pisti pöytään melkoisen yllätyksen!
- Kuusi nimeä valittu! Tässä ovat Suomen olympiajoukkueen ensimmäiset pelaajat
- Winnipeg ja Colorado juonivat jättitreidiä siirtotakarajalla – tähän kaikki kaatui
- Leijonat-pelaaja sai NHL-diilin!
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- NHL:n kesän kuumimman vapaan agentin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- Entisen Liiga-tähden sopimus purettiin Sveitsissä!
- Tappara saamassa huippuvahvistuksen NHL:stä
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue