Mestis-välierissä kytee ruutitynnyri – K-Vantaa torppasi TUTOn pyynnön ottelusiirrosta ilman selitystä
Kuva: Ilari Isotalo
Mestiksen välierissä kohtaavien TUTOn ja Kiekko-Vantaan välille kasvoi lisälatausta jo ennen sarjan alkua. TUTO nimittäin olisi halunnut siirtää joukkueiden välisiä otteluja, mutta K-Vantaa kieltäytyi tästä.
– Olisimme halunneet siirtää pelejä, mutta se ei tällä kertaa onnistunut. Nyt pelataan näinä päivinä, TUTOn toimitusjohtaja Dani Aavinen kertoi SuomiKiekko-sivustolle.
TUTO olisi halunnut vaihtaa Turussa pelattavien ottelujen päivämääriä, koska ainakin keskiviikkona joukkueen kotiottelun kanssa samaan aikaan Turussa pelaa TPS omia pudotuspelejään. Liiga-puolivälierä luonnollisesti rokottanee TUTOn katsojalukuja.
Jos TPS:n ja Helsingin IFK:n välinen ottelusarja venyy, tulee päällekkäisiä otteluita enemmänkin.
– Turussa on paljon kiekkoihmisiä, jotka käyvät katsomassa molempien seurojen pelejä, sekä Tepsin että TUTOn. Ajattelimme ennen kaikkea heitä, ettei heidän tarvitsisi valita. Nyt he joutuvat valitsemaan joukkueiden väliltä, se ei ole kenenkään etu, Aavinen sanoi.
Mestiksellä ei olisi Aavisen mukaan ollut mitään siirtoa vastaan. K-Vantaa ei kertonut kieltäytymisen syitä TUTOlle, eikä avannut niitä myöskään SuomiKiekko-sivustolle.
– En tiedä. Me olisimme halunneet, he eivät halunneet, silloin niitä ei voi siirtää, Aavinen totesi.
– Asiasta oli keskustelua. Emme olleet tyytyväisiä siirtoihin erinäisistä syistä. En lähde näitä perkaamaan julkisuudessa, K-Vantaan toimitusjohtaja Kai Sointu kommentoi.
– Se on meidän välisiä asioita. Jos TUTO haluaa tuoda tätä asiaa julkisuuteen, fine. Minä en ala riepotella julkisuudessa tätä, Sointu sanoi ykskantaan.
Sekä Aavinen että Sointu vakuuttavat, että joukkueiden välillä ei ole kitkaa tapauksen johdosta, mutta SuomiKiekko-sivuston saamien tietojen mukaan todellisuudessa joukkueiden välillä kytee räjähdysherkkä ruutitynnyri välien kiristyessä.
– Meillä on ihan hyvä suhde Kiekko-Vantaan kanssa. Ei siinä mitään, Aavinen sanoi.
Ei ole havaittavissa mitään kireyttä ennen sarjaa?
– Ei varmastikaan, Aavinen vastaa hetken mietinnän jälkeen.
LUE MYÖS:
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- Mestis-seura haluaa tosissaan Liigaan – haussa uhkapeliyhtiö: ”Poikkeuksellisen hyvä yhdistelmä”
- NHL-supertähti karkaa Jarmo Kekäläiseltä? – ”Jos olisin hän, kokeilisin onneani siellä”
- Oilersin oma legenda näki, kenet seura palkkasi – ”Olen shokissa”
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”