Jere Karalahti piti koomaansa liittyneen tunteikkaan puheen Bluesissa: ”Itselläkin huuli vähän väpätti”
Nyt pelattavissa MM-kisoissa Leijona-pelaajia on nostettu keskiöön hengennostatuspuheillaan, jonka mallin Leijona-johto on luonut pelipäiville.
Leijonien ex-pelaaja Jere Karalahti muistelee tunteikasta puhettaan, jonka hän piti pelattuaan Bluesissa. Puhe liittyi vahvasti Karalahden pysäyttävään elämänkokemukseen, jolloin mies oli maannut kahdeksan päivää koomassa haimatulehduksen takia vuonna 2008.
– Kyllähän niitä [puheita] on tullut pidettyy. Päällimmäisenä tulee itselle mieleen sellainen tunteikas puhe, kun pelasin Espoon Bluesissa, jolloin alkoi Kärppiä vastaan säälipleijarit, sanoo Karalahti Brotherpuckers-ennakossa.
– Silloin olin itse ollut muutama vuosi sitten koomassa, en tiennyt pelaanko koskaan enää lätkää, ja katselin silloin Blues-Kärpät-finaalisarjaa. Jotenkin mietin siellä teho-osastolla, että kunhan joku päivä pääsisi vielä kokemaan tuon kaiken uudestaan.
– Ja sitten oltiin siinä hetkessä ja pidin sellaisen tunteikkaan puheen, että itselläkin huuli vähän väpätti. En mä tiedä auttoiko se, mutta mentiin kuitenkin finaaleihin asti silloin.
Tulevasta Tanska-pelistä Karalahti naulaa seuraavaa:
– Suomella on periaatteessa pelkästään hävittävää. Onhan siinä aina yllätysmahdollisuus, mutta kyllähän Suomen pitää voittaa tänään.
Kertoimet (Expekt)
Suomi – Tanska, torstai 19.5. klo 16.15
1,17 – 8,25 – 10,50
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n