Muistatko tämän? – NHL-kovanaama sai aikanaan päähän lyönnistä vankilatuomion!

TPS:n maalivahti Teemu Lassilan Liigan saama seitsemän ottelun pelikielto on herättänyt kovaa kritiikkiä. Mies huitoi kasvoihin Ässien Josh Grattonia.
Kurinpitoryhmä kertoi päätöksessään, että ”Pelikiellon kestoa harkitessaan kurinpitoryhmä on ottanut huomioon Lassilan menettelyn moitittavuuden, mutta myös sen Lassilan lausumassaan toteaman seikan, että tarkoitus ei ole ollut lyödä mailalla kasvoihin vastustajaa. Mikäli Lassilan teko olisi tulkittu harkituksi, olisi rangaistus ollut huomattavasti ankarampi.”
Erityisesti tuomion pieneneminen Lassilan vedottua tahattomuuteen on herättänyt närää.
NHL:ssä tapahtui vuosituhannen vaihteessa väkivaltaisuudessaan liki vastaava tilanne, kun tappelijana mainetta niittänyt Marty McSorley huitoi mailallaan Donald Brashearia päähän. McSorley väitti tilannetta niinikään vahingoksi.
McSorley sai videolta katsottavissa olevasta teostaan hurjan rangaistuksen. Tapaus sattui vuoden 2000 helmikuussa, ja McSorley sai saman tien loppukauden kestävän pelikiellon, joka pidennettiin myöhemmin vuoden pituiseksi.
Saman vuoden syksyllä McSorley todettiin siviilioikeudessa vielä syylliseksi aseelliseen pahoinpitelyyn. Siitä hänelle langetettiin 18 kuukauden ehdollinen vankeustuomio. McSorleyn NHL-ura päättyi tapaukseen.
Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen
Juttua muokattu 14.53: Ensimmäisen kappaleen sanamuotoja muokattu ja kolmas kappale lainauksen jälkeen lisätty. Myös McSorleyn kommentti iskunsa vahingosta on lisätty.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Pelicans täräytti uuden sopimusuutisen – kiinnitti viime kaudella tehoilleen hyökkääjän
- Hämeen Sanomat: Antti Pennasesta on tulossa Leijonien uusi päävalmentaja
- Toimittaja: Ilveksestä potkut saanut Jouko Myrrä kiinnostaa Liigassa: ”Virityksiä…”
- Kaleva: Saku Mäenalanen paljasti: tästä syystä hän ei päässyt Coloradon NHL-leirille: ”Ihmetytti”
- Juuso Ikonen löysi uuden osoitteen Liigasta!
- KooKoolle hyviä uutisia! Saa kanadalaisvahvistuksen pelaavaan kokoonpanoon
- Sisäpiiritoimittaja: Leijonissa MM-kultaa voittanut NHL-tähti kaupan!
- Liiga-seuran huutokauppa meni mönkään – pyytää nyt faneiltaan anteeksi: ”Lauantaina ei sujunut”
- Lähde: NHL-seurat neuvottelevat vaihtokaupasta – Stanley Cupin voittanut miljoonamies keskipisteenä!
- IS: Jättipaljastus entisestä Hartwall-areenasta – ”Kyllä, tieto pitää paikkansa”
- Lähde: Olli Palolan uusi joukkue selvisi?
- Tapparan mestaripuolustaja löysi uuden joukkueen!
- Jokerit jysäytti uuden sentterihankinnan! Pelasi seurassa viimeksi Liiga-vuosina
- Tämä herättää tunteita! Tappara tekee ison kokeilun Liigan huippuottelussa
- Iso kiinnitys! Colorado Avalanche tiputti merkittävän suomalaisuutisen
- Sisäpiiritoimittaja: Leijonissa MM-kultaa voittanut NHL-tähti kaupan!
- Ismo Lehkosen Liiga-arvio: Mestari-Tapparan hankittava vahvistuksia näille osa-alueille – ”Huutaa kolmea pelaajaa”
- Antti Raanta jätti rahakkaan NHL-sopimuksen pöydälle – paljastaa nyt syyn
- NHL:ssä järkyttävä 10-0-murskaus – superlupaus häikäisi: ”Yksi parhaista laukauksista…”
- Kovia nimiä siirtomarkkinoille! NHL-pomo paljastaa: Kaksi tähtihyökkääjää kaupan