NHL-konkari ohitti Liigan – rahakas tarjous ei muuttanut päätöstä
Liigaseurojen kiinnostuksen kohteena ollut yhdysvaltalaispuolustaja Paul LaDue ei jatka uraansa Suomessa. Puolustaja on tehnyt jatkosopimuksen Ruotsin SHL:ssä pelaavan Rögle BK:n kanssa.
Rögle tiedotti tiistaina, että 33-vuotias LaDue jatkaa seurassa kauden 2026–27 loppuun ulottuvalla sopimuksella.
LaDuen tulevaisuus oli pitkään avoinna onnistuneen debyyttikautensa jälkeen. Hän saapui Rögleen ennen viime kautta yksivuotisella sopimuksella.
Expressenin mukaan puolustaja kiinnosti useita seuroja eri sarjoista. Tarjouksia tuli sekä Saksasta että Suomesta, ja osa niistä olisi ollut taloudellisesti nykyistä sopimusta parempia.
Liigasta tullut tarjous ei kuitenkaan saanut kokenutta puolustajaa vaihtamaan seuraa, vaan hän päätti jatkaa uraansa Ruotsissa.
– Paul on luotettava pelaaja ja hänellä oli todella vahva loppu viime kaudelle. Hän on puolustussuuntaan vakaa pelaaja, mutta toi samalla myös hyökkäyspäähän tehoja. Olemme käyneet positiivista keskustelua Paulin kanssa kauden päättymisen jälkeen, ja kun omat palasemme ovat loksahtaneet paikoilleen, tulimme siihen tulokseen, että hän on paras täydentäjä nykyiseen puolustukseemme, Röglen urheilujohtaja Hampus Sjöström kommentoi seuran verkkosivuilla.
LaDue pelasi viime kaudella SHL:n runkosarjassa 47 ottelua ja teki niissä 19 tehopistettä. Pudotuspeleissä hän kirjautti neljä pistettä 17 ottelussa, kun Rögle eteni aina finaaleihin asti.
Yhdysvaltalaispuolustajalla on kokemusta myös NHL:stä. Hän on pelannut urallaan yhteensä 70 NHL-ottelua Los Angeles Kingsin ja New York Islandersin riveissä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- HIFK:n huippuhankinta lätkäistiin pelikieltoon!
- Lukon tähtihyökkääjä loukkaantui – näin Tomi Lämsä kommentoi
- NHL-kiertolainen: ura ohi – uusi työ löytyi Carolina Hurricanesista
- Tässä ovat ensimmäisen Liiga-viikon topit ja flopit – Helsinkiin ja Tampereelle paksu nippu risuja
- Pelikieltoa tulossa? Liigan kurinpito otti HIFK:n ja TPS:n pelin syyniin
- Murskatappio ajoi jokerifanit ahdinkoon: ”Ensimmäiset valmentajapotkut lähellä?”
- Jokereille murskatappio! Molemmista maalivahdeista tehtiin reikäjuustoa
- Huhumylly NHL-supertähden ympärillä kiihtyy – nyt tuli uusi paljastus
- Näkökulma: Puheet Pelicansin konkurssivaarasta ovat räikeästi liioiteltuja
- Jokerit-faneja hemmotellaan – tähtihankinta debytoi!
- Kärppien mestarin piti olla ykköshankinta – sai väistyä Jokereista tutun tieltä
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Patrik Laine: nyt tuli tieto, joka muuttaa asetelmaa
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Urheilucast: Jokerit heitti verkot vesille – kiikarit NHL:ssä!
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Tappara voi menettää timanttinsa – NHL:stä tuli tyly viesti
- Viime hetken vahvistus Liigaan – ex-Kärppä tekee paluun!
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka