Brittien sankarivahdilla hikinen ilta Leijonia vastaan – pukukopissa kovat keinot käytössä
ZÜRICH. Ison-Britannian Mat Robson oli ottelun näkyvin pelaaja, kun Leijonat kaatoi Ison-Britannian perjantaina MM-kisoissa 4–0. Ottelussa 30-vuotiaalle maalivahdille kirjattiin huimat 45 torjuntaa.
Kamppailun päätteeksi Robson palkittiin ansaitusti joukkueensa parhaana pelaajana.
Viime päivät ovat olleet Robsonin osalta erittäin rankat. Edellisenä iltana ennen Suomen kohtaamista hän torjui myös Sveitsiä vastaan.
– Tämä on ollut haastavaa kehonhuollon osalta. Yritämme tehdä parhaamme aina, mutta nämä kaksi peräkkäistä peliä lämpimässä jäähallissa vievät veronsa. Niin kuin näkyy, hikoilen aika paljon, Robson kertoi ottelun jälkeen.
Zürichin Swiss Life Arena on poikkeuksellisen lämmin näin toukokuussa. Se tekee maalivahtien pelistä erityisen raskasta, vaikkei vastustaja laukoisikaan yli 40 kutia per ottelu.
Ison-Britannian joukkue joutuikin koviin keinoihin Robsonin viilentämiseksi erätauoilla. Maalivahti nautti paljon hiilihydraatteja ja nesteitä, mutta häntä viilennettiin pukukopissa myös tuulettimien voimin.
Suomea vastaan Robson pysäytti Aleksander Barkovin useaan otteeseen huippupaikasta. NHL-supertähden nollaaminen hymyilytti brittivahtia.
– Se on siistiä. Sellaista en ole ennen tehnytkään. Siitä on aikaa, kun olen kohdannut sellaista ampujaa, mutta tämä oli hauskaa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Ruotsista suora viesti Rikard Grönborgille – tämä asia tuotava mukana Suomesta
- Evander Kane rikkoi hiljaisuuden – hyytävä uhkaus
- MTV: Liigan pudotuspeleihin tulossa iso muutos
- MTV: Liigaan yllättävä sääntömuutos viime hetkellä
- LIVESEURANTA: Liigan superkauden avauskierros
- Jori Lehterän rooli HIFK:ssa puhuttaa – Ismo Lehkonen: ”Ei mitään hyötyä”
- Lukon tähtihankinta Aleksi Saarela uhkuu itseluottamusta – kova lupaus faneille
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden
- Viime hetken vahvistus Liigaan – ex-Kärppä tekee paluun!
- Onko Tomi Lämsä Lukon ongelma? Näin vastaa urheilujohtaja Kalle Sahlstedt
- Liigan kausiennakko – sijat 13-17: nämä joukkueet putoavat B-sarjaan
- Urheilucast: Oula Palve kiinnostaa Liigassa – kaksi joukkuetta kintereillä
- Uskomaton taso – tässä ovat Liigan TOP 5 -maalivahdit!
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IS: HIFK:n tähtihankinta lataa suorat sanat – ”Jokereihin en olisi mennyt”
- Kärpät avasi Niklas Rubinin tilannetta – tähtivahdin paluuaikataulusta iso päivitys
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Liigan kausiennakko – sijat 5-8: Päättyykö Kärppien nolo räpiköinti vihdoin?