SHL:ssä pelaava Malmö Redhawks on tiedottanut kolmen suomalaispelaajansa lähdöstä. Seura kertoo kotisivuillaan Joona Ikosen, Topi Niemelän ja Robin Salon jättävän seuran.

Ikosen, 27, toinen kausi Malmössä oli tuloksellisesti katastrofi. Ilves-kasvatti keräsi 52 ottelussa tehot 2+6=8, joten laitahyökkääjälle ei ymmärrettävästi löytynyt pelipaikkaa seurasta ensi kaudella. Ikosen on kerrottu olevan lähellä sopimusta TPS:n kanssa.

Niemelä, 24, siirtyi SHL:ään täksi kaudeksi AHL:n Toronto Marliesista ja pelasi runkosarjassa 52 ottelua tehoin 4+14=18. Niemelä on tiettävästi saanut tarjouksen ainakin Färjestadilta, joskin Expressen vilautteli myös puolustajan mahdollista paluuta Liigaan.

Kolmikosta Salo, 27, onnistui kuluneella kaudella kolmikosta ylivoimaisesti parhaiten iskemällä 52 runkosarjapelissä tehot 7+33=40. Malmö olisi halunnut pitää puolustajan riveissään, mutta tehotykki palaa ensi kaudeksi vanhaan seuraansa Örebroon.

Myös takaportti paluulle Pohjois-Amerikkaan on Salon taannoisen haastattelun mukaan mahdollinen.

Runkosarjassa kahdeksanneksi sijoittuneen Malmön kausi päättyi SHL:n puolivälierässä runkosarjavoittaja Skellefteån käsittelyssä otteluvoitoin 1-4.

LUE MYÖS: