Liiga-seura pudotti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
Lahden Pelicansin toimitusjohtaja vaihtuu. Seura tiedottaa, että toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen siirtyy uusiin tehtäviin AKK-Motorsportin palvelukseen. Pelicans on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Juuso Pulliaisen.
Pulliainen aloittaa tehtävässään välittömästi. Pöyhönen toimii siirtymävaiheessa uuden toimitusjohtajan sekä organisaation tukena.
Pulliaiselta löytyy pitkä ja monipuolinen kokemus urheiluliiketoiminnasta, markkinoinnista sekä kansainvälisestä johtamisesta. Viimeisimpänä hän on toiminut Dignita Systemsin maajohtajana sekä Euroopan toimitusjohtajana vastaten laajasta kansainvälisestä liiketoiminnasta.
– Pelicans on vakaa ja kunnianhimoinen organisaatio. Haluamme olla jatkossa entistä kilpailukykyisempi seura sekä jäällä että sen ulkopuolella, Pulliainen linjaa Pelicansin tiedotteessa.
Hallituksen puheenjohtaja Pasi Nurminen korostaa muutoksen hallittua luonnetta.
– Kyseessä on hallittu siirtymä. Seurassa on tehty tarvittavia uudistuksia, ja työ jatkuu johdonmukaisesti uuden toimitusjohtajan johdolla. Tärkeintä on toiminnan vakaus ja pitkäjänteinen kehitys.
– Seuran hallitus haluaa kiittää Lauri Pöyhöstä hänen merkittävästä panoksestaan seuran kehittämisessä. Hänen johdollaan Pelicansissa on toteutettu tärkeitä rakenteellisia ja taloudellisia uudistuksia, jotka luovat vahvan perustan tulevalle kehitykselle, Nurminen toteaa.
Pelicansin kausi päättyi puolivälierissä KooKoota vastaan viidessä ottelussa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kärppien floppihyökkääjä sai lähtöpassit Tshekistä
- NHL:n kriisiseura suli rumasti – kotiyleisö osoitti äänekkäästi mieltään
- Coloradon päävalmentaja loukkaantui – kiidätettiin sairaalaan
- Aleksi Saarela paljasti: näistä syistä TPS vaihtui Lukkoon
- Montreal Canadiens -fanit etsivät Patrik Lainetta – toimittaja paljasti totuuden
- Lähde: Tapparan puolustaja vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- SaiPan kokoonpanossa iso muutos – supertähti ulkona!
- Kanadalaisjärkäle lähti Lukosta – uusi osoite selvisi
- Lähde: Valtteri Puustisen uusi seura selvillä!
- Huippu-uutinen! Suomalaislupaus kutsuttiin NHL:ään – debyytti edessä
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!
- TS: Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä – tilalle Liiga-legenda