New Jersey Devils on vapauttanut Tom Fitzgeraldin GM:n tehtävästä maanantaina.

Fitzgerald, 57, työskenteli seurassa vuodesta 2015 lähtien, jolloin hän aloitti apulais-GM:nä. GM:n rooliin hän nousi vuonna 2020, ja vuodesta 2024 alkaen hän toimi myös urheilutoimenjohtajana.

Hänen aikakaudellaan Devils pelasi runkosarjassa saldolla 218–204–39. Suurin onnistuminen nähtiin kaudella 2022–23, jolloin joukkue teki seuraennätykset 52 voitolla ja 112 pisteellä. Tällä vuosikymmenellä Devils eteni pudotuspeleihin kahdesti, parhaimmillaan toiselle kierrokselle.

Fitzgerald kertoi ratkaisun syntyneen yhteisymmärryksessä seuran johdon kanssa.

– Keskusteltuani David Blitzerin kanssa kävi selväksi kaikille, että paras ratkaisu joukkueen kannalta on siirtyä eteenpäin, hän sanoi.

Hän painotti myös arvostustaan seuraa kohtaan ja omaa panostaan sen kehittämisessä.

– Olen aina sanonut, että New Jersey on piilotettu helmi. Olen ylpeä siitä työstä, jota teimme nostaaksemme tasoa ja tehdäksemme seurasta houkuttelevan kohteen. Odotan seuraavaa askelta urallani ja muistelen aikaani Devilsissä lämmöllä.

ESPN:n mukaan osapuolet erosivat hyvässä hengessä. Devils ei nimennyt väliaikaista GM:ää, vaan käynnistää uuden GM:n haun välittömästi.

Fitzgeraldin tulevaisuus voi ratketa nopeasti, sillä hänen nimensä on noussut esiin mahdollisena ehdokkaana Nashville Predatorsin GM-tehtävään.

New Jersey Devils

@NJDevils
#BREAKING: New Jersey Devils Managing Partner David Blitzer announced today that Tom Fitzgerald will depart the organization.

LUE MYÖS: