Jokerit-tähdelle kova rangaistus – törkytemppu toi pitkän pelikiellon
Jokerien hyökkääjä Ville Leskinen on saanut tuntuvan rangaistuksen Mestiksen finaaleiden tapahtumista. Sarjan kurinpitodelegaatio määräsi Leskiselle viiden ottelun pelikiellon kolmannen finaaliottelun tilanteesta, jossa mies iski Ketterän Juho Hallikasta niskan alueelle.
Seuraukset olivat vakavat. Hallikas kaatui tilanteessa ja löi päänsä kovaa jäähän, minkä seurauksena hän loukkaantui.
Leskisen ylilyönti tapahtui sarjan kolmannessa ottelussa, minkä seurauksena hyökkääjä oli väliaikaisen pelikiellon vuoksi sivussa jo Jokerien mestaruuden ratkaisseesta neljännestä finaalista.
– Leskisen olisi tullut tiedostaa vastustajan haavoittuva asento ja välttää kyseinen isku. Päähän kohdistuneen iskun voimakkuus huomioiden kurinpitoryhmä katsoo teon vaarantaneen vastustajaa siinä määrin piittaamattomasti, että siitä tulee määrätä lisäseuraamus, tiedotteessa todetaan.
Pelikielto voi vaikuttaa myös tulevaan. Mikäli 30-vuotias laitahyökkääjä jatkaa Jokerien mukana Liigassa ensi kaudella, ulottuu pelikielto myös sinne.
Leskisen pelikieltoon johtanut tilanne on katsottavissa alta löytyvältä videolta tai täältä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL:n kriisiseura suli rumasti – kotiyleisö osoitti äänekkäästi mieltään
- Coloradon päävalmentaja loukkaantui – kiidätettiin sairaalaan
- Aleksi Saarela paljasti: näistä syistä TPS vaihtui Lukkoon
- Montreal Canadiens -fanit etsivät Patrik Lainetta – toimittaja paljasti totuuden
- Lähde: Tapparan puolustaja vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- SaiPan kokoonpanossa iso muutos – supertähti ulkona!
- Kanadalaisjärkäle lähti Lukosta – uusi osoite selvisi
- Lähde: Valtteri Puustisen uusi seura selvillä!
- Huippu-uutinen! Suomalaislupaus kutsuttiin NHL:ään – debyytti edessä
- NHL:ään varattu suomalaislupaus: testisopimus AHL-seuran kanssa
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!
- TS: Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä – tilalle Liiga-legenda