HIFK pisti tuulemaan – yhdeksän uutta pelaajasopimusta!
HIFK on tehnyt Liiga-sopimukset yhdeksälle U20-joukkueensa pelaajalle.
Hyökkääjistä jatkosopimuksen tekivät Anttoni Uronen (2008), Lauri Sinivuori (2006), Aatu Karjalainen (2005), Viljo Kähkönen (2008) ja Frans Karjalahti (2009). Puolustajista sopimuksen saivat Bruno Jalasti (2006), Viljami Savolainen (2006), Eelis Uronen (2008) ja Jonne Parkkali (2008). Kaikki he ovat pelanneet HIFK:n U20-joukkueessa ja jatkavat seurassa myös tulevaisuudessa.
– Kundit ovat osoittaneet kykynsä jääkiekkoilijoina täällä sekä maajoukkueissa, ja edustavat niitä arvoja, joita seurassa pelaajilta edellytämme, sanoo HIFK:n päävalmentaja Olli Jokinen.
Parkkalia lukuun ottamatta kaikilla nuorilla on jo Liiga-debyytti HIFK-paidassa. Seura painottaa kuitenkin maltillista etenemistä ammattilaisuralle.
– Liiga-joukkueen harjoitusringissä on niitä nuoria, joiden kehitykselle se siinä kohtaa on hyödyllisintä. Olemme tälläkin kaudella nähneet, kuinka tärkeää on, että voimme omista junioreistamme nostaa pelaajia paikkaamaan poissaoloja. Nuorelle jokainen mahdollisuus edustusjoukkueen mukana on ansaittava, ja samalla hieno näytönpaikka nuorelle itselleen, Jokinen jatkaa.
HIFK:n rosterissa on myös nuoria, joiden sopimukset on tehty aiemmin: hyökkääjä Jere Somervuori (2007) sekä puolustajat Aron Kiviharju (2006) ja Ossi Sippola (2007) jatkavat seurassa tulevalla kaudella.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigassa loistanut maajoukkuetähti: uusi seura
- Kova kaappaus: Leijonien kultavahti palaa Liigaan!
- Antero Mertarannalta yllättävä aluevaltaus – hyppää kehään Tallinnassa
- Doug Shedden: uusi päävalmentajapesti – suomalaislegenda mukaan valmennustiimiin
- Jarmo Kekäläinen NHL-tähtisentterin perässä – Antti Mäkinen: ”Mä tiedän”
- Lähde: tästä syystä Darnell Nurse haluaa ulos Edmontonista
- Liiga-seurat ruotsalaissentterin perässä – valitsi rahakkaan tarjouksen ulkomailta
- TPS vahvisti maalivahtiosastoaan: ”Jäi hyvä maku”
- HS: Kiekko-Espoolle taas ruma taloudellinen selkäsauna
- VB: Liiga-seura naarasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – pelannut Suomessa ennenkin
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Kärppien uusi pelaajahankinta lipsahti julki – somevideo ei jätä mitään arvailujen varaan
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Carl Klingberg: uusi Liiga-seura!
- IS: Jesse Puljujärven MM-mitalin varastanutta henkilöä odottaa karu yllätys
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta