Kari Jalonen: päätös julki
Saksan DEL-seura Kölner Haie kertoo verkkosivuillaan, että joukkueen päävalmentajana toimiva Kari Jalonen ei jatka pestissä enää kuluvan kauden jälkeen. Lisäksi seura vahvistaa, että Jalonen palaa kauden jälkeen Suomeen.
Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin tällä viikolla, että Jalonen on Tapparan uusi päävalmentaja (lue lisää). Tappara kertoi tiistaina, että Rikard Grönborg ei jatka joukkueen päävalmentajana tämän kauden jälkeen ja että uudesta valmennustiimistä tiedotetaan kauden jälkeen.
– Olemme olleet Kari Jalosen kanssa tiiviissä yhteydessä ja luottamuksellisessa kommunikoinnissa päivästä yksi lähtien. Karin elämänsuunnitelmat ovat olleet myös toistuva puheenaihe. Hän kertoi meille, että kymmenen ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen hän haluaa palata kauden jälkeen Suomeen vakituiseen työsuhteeseen ja perheensä luo. Kunnioitamme tätä toivetta. Samalla tämä luo selkeyttä tilanteeseen: päätimme tietoisesti vahvistaa tämän, jotta voisimme keskittyä hakemaan menestystä tämän kauden osalta, Kölner Haien urheilujohtaja Matthias Baldys kommentoi seuran tiedotteessa.
– Tein päätöksen yhdessä perheeni kanssa ja keskustelin siitä seuran kanssa. Nyt keskitymme tähän kauteen, sillä meillä on paljon työtä tehtävänä. Meillä on kunnianhimoisia tavoitteita ja haluamme saavuttaa ne yhdessä. Kölner Haie on iso seura, ja pyrimme maksimaaliseen menestykseen, Jalonen sanoo.
Jalonen, 65, luotsaa Kölnissä nyt toista kauttaan. Joukkue on tällä hetkellä sarjataulukossa neljäntenä. Viime kaudella Jalonen johdatti joukkueen hopealle.
Viimeksi Jalonen valmensi Liigassa kaudella 2010-11, jolloin hän johdatti HIFK:n Suomen mestariksi. Tuon jälkeen hän on toiminut päävalmentajana myös Leijonissa, Tshekin maajoukkueessa, KHL:ssä sekä NL:ssä.
LUE MYÖS
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- Sidney Crosby liekeissä NHL:ssä – nousi tasoihin legendaarisen Gordie Howen kanssa
- Raiskauskohussa ollut entinen NHL-kärkivaraus: uusi joukkue selvillä
- IL: Tässä Saku Mäenalasen ensi kauden seura!
- SK: Ässät vahvisti rivejään – haaviin yli 500 Liiga-ottelun kapteeni
- Ville Peltosen valmennustiimiin uusi suomalaisnimi – tuttu HIFK-vuosilta
- Pelicansin uusi vahvistus: viikkojen sairausloma edessä
- HIFK:sta tuttu suomalaislupaus: NHL kutsuu!
- Musertava uutinen: 1200 NHL-pelin konkari sairastaa haimasyöpää
- Jukurien hyökkääjälle karu takaisku – edessä jälleen pitkä poissaolo
- LIVESEURANTA: Liigan yhtiökokous ja sarjajärjestelmäuudistus
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- ESPN: Edmonton valmis rysäyttämään vaihtokaupan – tämä NHL-vahti tähtäimessä!
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Juuso Pärssisen seuraava seura selvisi – fanit kiehuvat somessa
- IS: Liigaan tyrkyllä uusi joukkue – ”Ilman muuta olisimme mukana”
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”
- Jokerit: iso uutinen!
- HIFK-kaksikko loukkaantui – ulkona kokoonpanosta