Urheilucast: Sami Vataselta pakit JYPille – siirtymässä toiseen Liiga-seuraan!
Sami Vatasen jo pitkään varmana pidetty paluu Liigaan kasvattajaseuransa JYPin paidassa on kariutumassa, kertoo Urheilucast.
Podcastia isännöivän Esko Seppäsen mukaan kultaleijonan ja pitkän NHL-uran tehneen kiekollisen tähtipuolustajan seuraava osoite saattaa löytyä JYPin sijaan Tampereen suunnalta.
– Olin alkuun varma siitä, että tämä yllättävä käänne suhteessa JYP-paluun kariutumiseen iski lavetille Keski-Euroopan suunnalta, mutta Urheilucastin tietojen mukaan tämä yllätys löytyykin Tampereelta, Seppänen pudottaa jymyuutisen.
– Kumpi näistä jättiseuroista Tampereella on positiossa, jossa se suorastaan janoaa kiekollista johtajaa nippuunsa? Mä jätän teille aivojumppaa sen verran, etten ala puhumaan erikseen Ilveksestä tai Tapparasta, Seppänen jatkaa jättäen Vatasesta kilpailevan tamperelaisseuran nimen toistaiseksi kuulijoiden pohdittavaksi.
Vatanen, 33, olisi joka tapauksessa tulevalle Liiga-kaudelle huippukiinnostava tähtivahvistus. Taituripuolustaja on pelannut urallaan yli 500 NHL-ottelua pudotuspelit mukaan laskettuna. Miehen palkintokaapista löytyy Sveitsin, Suomen ja CHL:n mestaruuksien lisäksi kultaa MM- ja olympiatasolta.
Vatanen on edustanut viimeisen reilun kahden kauden ajan sveitsiläistä Genève-Servetteä.
LUE MYÖS:
- IS: Jukka Jalonen kommentoi Jokerit-huhuja suoraan: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Joona Luoto teki valintansa – uusi seura selvillä
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- Mestis-seura RoKin taloustilanne on sysimusta – katso karut luvut
- Mestiksessä karu uutinen – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Pelicans teki poikkeuksellisen ratkaisun, joka käänsi seuran suunnan
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Aleksander Barkov yritettiin teloa heti paluupelissä – Brady Tkachuk suivaantui ja ryntäsi tappelemaan
- Floridalta yllätysuutinen: nappasi suomalaishyökkääjän!
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Antti Pennasesta tulossa palkkakuningas – NHL-tarjous voi sotkea kaiken
- Urheilucast: Jori Lehterästä shokkipaljastus – lopettaa uransa välittömästi
- Jokerit: uusi maalivahti selvisi!
- Tappara teki maalivahtihankinnan – tuttu kultaleijona haaviin!