Lukolta isoja päävalmentajauutisia – ”Joukkueelta tuli selkeä viesti”
Lukko on käyttänyt päävalmentaja Tomi Lämsän sopimuksessa olleen option kaudesta 2025–26.
Raumalaisten urheilujohtaja Kalle Sahlstedt on tyytyväinen yhteistyön jatkumisesta.
– Kuluva kausi on edennyt vahvasti sen suunnitelman mukaan, joka on tehty viime keväänä. Tukevasti rakennetulla pohjalla ja suunnitelmalla on hyvä jatkaa eteenpäin yhdessä Lämsän kanssa, Sahlstedt kertoo Lukon tiedotteessa.
– Täytyy myös muistaa, että harvoin urheilussa mestaruuksia voitetaan pikavoittoina. Täällä on ennenkin menestytty pidempien projektien kautta, Sahlstedt jatkaa.
Sahlstedtin mukaan pelaajien palaute Lämsän työpanoksen suhteen on ollut positiivista.
– Se viesti, mitä joukkueelta tuli oli selkeä; joukkue pitää Lämsän tavasta valmentaa ja se osaaminen, jonka päävalmentajamme tuo joka päivä kaikkien käyttöön, on todella korkealla tasolla. Lisäksi siihen on oltu tyytyväisiä, miten Lämsä on saanut vietyä pelaajia eteenpäin, Sahlstedt kertoo.
45-vuotias Lämsä valmentaa Lukkoa toista kauttaan. Ennen Rauman pestiään mies valmensi viiden kauden ajan KHL:ssä pelaava Salavat Julajev Ufaa. Näistä kahdella viimeisellä kaudella Lämsä toimi joukkueen päävalmentajana.
LUE MYÖS:
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- Jokerifaneilta näyttävä viesti päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova temppu katsomoon heitetyille tähdille!
- Pelicans: karu takaisku Jokerit-otteluun!
- Nyt jysähti Jokereissa – kolme tähtihankintaa katsomoon
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Karmea tieto julki – Liiga-seuran tappiot paljastuivat
- Kärpistä tutulle miehelle unelmadiili – Florida Panthers kutsuu!
- Kärppien kolminkertainen Suomen mestari: pelaajaura ohi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin