Tappara vahvisti jälleen rivejään – haaviin NHL:ssä pelannut kanadalaishyökkääjä!
Tappara on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen kanadalaishyökkääjä John Quennevillen kanssa.
Quenneville, 28, ei ole pelannut tällä kaudella missään. Viime kaudella hän edusti Sveitsin NL:ssä HC Luganoa, jossa hän kirjautti 20 runkosarjaotteluun tehot 2+8 sekä kahteen pudotuspeliin pisteet 0+2.
Kaudella 2021-22 Quenneville pelasi Sveitsissä ZSC Lionsissa nykyisen Tappara-luotsin Rikard Grönborgin alaisuudessa. Quenneville mätti tuolloin 46 otteluun vahvat tehopisteet 20+17=37.
– Olen harjoitellut hyvin ja etsinyt rauhassa sopivaa paikkaa. Olen erittäin iloinen, että paikka löytyi nyt Suomesta ja Tapparasta. Olen kuullut sekä kaupungista että seurasta paljon hyvää. En malta odottaa tiistaita, että pääsen pukemaan uuden pelipaidan ylleni ja pelaamaan uuden kotiyleisön edessä, Quenneville kommentoi Tapparan tiedotteessa.
– Olemme neuvotelleet Quennevillen kanssa aiemminkin ja on hienoa, että saimme miehen nyt tänne. Kyseessä on erittäin monipuolinen pohjoisamerikkalainen hyökkääjä, joka tuo joukkueeseen sopivaa rouheutta, mutta omaa myös kyvyt todella kovaan tuloksentekoon, Tapparan urheilupäällikkö Antti Tuomenoksa kommentoi.
Urallaan Quenneville on pelannut NHL:ssä 42 runkosarjaottelua tehopistein 2+3 sekä kaksi pudotuspeliä ilman pisteitä. Hän on edustanut New Jersey Devilsiä ja Chicago Blackhawksia. Quenneville on Devilsin ykköskierroksen 30. varaus kesältä 2014.
Quenneville on pelannut urallaan myös Ruotsissa. Hänen veljensä Peter Quenneville edustaa tällä hetkellä Kiekko-Espoota.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Miljoonatappiot järkyttävät – IL: Liigan jättiseuroja odottaa karu tilinpäätös
- Tätäkö Patrik Laineen arvo nyt on? Karu tieto paljastui
- Tuoko Chicago seuralegendansa takaisin? NHL-seura suunnittelee huimaa kunnianosoitusta
- Urheilucast: Teemu Turusen eteen lyötiin ”täysin hävytön” tarjous – nämä Liiga-seurat kintereillä!
- Lähde: Kohta alkaa tapahtua – NHL-tähtihyökkääjä lähellä siirtoa!
- IS: Jesse Puljujärvi haaveilee paluusta NHL-kaukaloihin – ”Tilanteeni ei ole koskaan ollut näin hyvä”
- Aika Ruotsissa jäi lyhyeksi – nyt puhuu Teemu Turunen: ”Ainut oikea ratkaisu”
- Missä John Tortorella valmentaa ensi kaudella? Pettyi Vegasin ratkaisuun
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- NHL-legendan hankkiminen jäi piippuun – onko tässä Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Expressen: Supervahvistus Liigaan – Teemu Turunen palaamassa Suomeen!
- Florida Panthers: sopimus uuden maalivahdin kanssa
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- TPS:n yllätyshankinnasta tuli menestys – iso uutinen julki
- Se oli siinä – SaiPan NHL-konkari päätti uransa
- Uusi osoite löytyi – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti

