MTV: Tappara-tähdeltä suora mielipide Liigan harjoituspeleistä: ”Mulle välillä kryptoniittia”
Tapparassa neljä Suomen mestaruutta voittanut ja viime keväänä pudotuspelien arvokkaimpana pelaajana palkittu puolustaja Joni Tuulola kertoi suoran mielipiteensä Liigan harjoituspeleistä MTV Urheilulle.
Tuulola toteaa MTV:lle olevansa kaukalossa vain tavoitellakseen voittoa. Sen myötä kautta edeltävät harjoitusottelut ovat miehelle välillä haastavia.
– Olen aina ollut sitä mieltä, että harkkapelejä voitaisiin pelata vaikka kaksi ja sitten alkaa pelaamaan jo pisteistä. Pisteet ja häviämisen pelko ovat siellä niitä, jotka ajavat siihen keskittymiseen. Harkkapelit ovat mulle välillä kryptoniittia, jos rehellisiä ollaan, Tuulola virnistää.
Tappara on pelannut elokuun aikana jo neljä harjoitusottelua. Sillä on edessä vielä yksi harjoitusottelu Kärppiä vastaan ennen runkosarjan alkamista.
Lisäksi Tuulola myöntää, että iän ja pitkien keväiden myötä seuraavaan kauteen valmistautumisen aloittaminen on haastavampaa vuosi vuodelta.
– Se on yllättävän vaikeaa. Onneksi tuossa saatiin sellainen pätkä joukkueen kanssa, että saimme sen käyntiin, niin siitä oli helpompi lähteä omatoimiseen harjoitteluun. Muutamat kesät ovat olleet täysin omatoimisia. Niissä ensimmäinen viikko on todella haastava ja sitä vähän miettii, että ”onko mun nyt pakko”.
– Mutta kun pakotat itsesi, niin kyllähän se urheilijaluonne tulee sieltä, niin se on kuitenkin kivaa tekemistä ja sulle kuitenkin siitä maksetaan, Tuulola sanoo.
LUE MYÖS:
- Montreal Canadiens aktiivisena NHL:ssä – nyt rysähti uusi jatkosopimus
- Jussi Tapolan seurassa raju talousahdinko – jättimäiset velat!
- Kohta rytisee: NHL-supertähden siirtosaagan ratkaisu lähellä
- NHL-lupausten ottelussa heitettiin hanskat – 216-senttinen jättiläinen haastettiin tappeluun
- Ville Peltonen nostettiin Sveitsissä kyseenalaisen listan kärkeen
- Suomalaisesta NHL-lupauksesta kantautui ikävä tieto
- Chris Kreider: uusi joukkue NHL:stä!
- Sami Nikusta jysähti yllättävä siirtohuhu – salainen tapaaminen uuden seuran kanssa
- NHL:stä kajahti iso sopimusuutinen – tähtikapteenille rahakas jatkodiili
- KooKoo saa huippuvahvistuksen
- THF: Jokerien haaviin tarjolla nimekäs pelaaja – todellinen yllätyskortti
- IS: Nyt tuli uusi tieto Patrik Bartosakista – tähtivahdilta yllättävä ulostulo
- Jokereilta pelaajavaihto – hyökkääjä sisään, toinen ulos
- Urheilucast: Jokereille riitti – nyt valmistellaan radikaalia ratkaisua
- Tapparalle valtava menetys
- Tomek Valtonen sai tarpeekseen – Jokereissa tapahtui iso muutos!
- KooKoo saa huippuvahvistuksen
- Jesse Joensuu näki tarpeeksi – tyrmäsi Jokereiden tähtihankinnan MTV:llä: ”Ei todellakaan ole”
- Pekka Jormakka paljasti podcastissa: tässä uusi osoite!
- Kärpät jysäytti ison uutisen: ”Ei olisi ikinä uskonut”