Colorado Avalanche voitti tiistaiyönä Calgary Flamesin luvuin 6-5. Avalanchen voittokantaan palautti Mikko Rantanen, joka mätti ottelussa tehopisteet 1+2 ja katkaisi samalla tuskaisen yhdeksän ottelun maalittoman putkensa.

Rantanen saapui pelin jälkeiseen lehdistötilaisuuteen poikkeuksellisen tulisena. Hän oli kuullut juuri ennen ottelua joukkuetoverinsa Artturi Lehkosen isän, Ismo Lehkosen kriittisistä kommenteista Yle Urheilulle.

– Nyt tuntuu hyvältä. Itseasiassa oli yksi asia, josta sain paljon lisäenergiaa. Yhden suomalaispelaajamme isä puhui paskaa minusta medialle, että en olisi harjoitellut viime kesänä samalla tavalla kuin yleensä. Hän keksi asioita päästään, joten tämä oli täysin hänelle. Kun puhut paskaa, niin asiat palaavat takaisin, Rantanen jyrähti lehdistötilaisuudessa.

Rantanen oli haastattelun jälkeen tullut vielä mediahuoneeseen ja varmistanut, että The DNVR -sivusto julkaisee someen videoklipin kommenteistaan.

Urallaan aiemmin pelaajana ja valmentajana toiminut Lehkonen kritisoi Rantasen kesärutiineja tuoreessa haastattelussa.

– Voisiko olla, että Mikolla on tullut seinä hetkeksi vastaan. Hänellä ei kauhean hyvä kesä ollut. Paljon oli kissanristiäistä, Helsingissä piti olla ja muuta. Varmaan hän tietoisestikin ajoi raskaiden vuosien jälkeen konetta alas, mutta ehkä urheilua ei ihan samalla tavalla tullut tehtyä kuin aiemmin, Ylen asiantuntija Lehkonen oli todennut haastattelussa.

DNVR Avalanche

@DNVR_Avalanche
"One of our Finnish NHL players' dad was talking shit about me," Mikko Rantanen had a direct message postgame.