ESS: Pelicans kaavaili Iida Vainiolle näkyvämpää roolia finaaleihin
Liigan tiistain finaaliottelussa puheenaiheeksi nousi Pelicans ja somepersoona Iida Vainio. Vainiota näytettiin ottelussa mediakuutiolla, mikä oli mahdollinen häirintäyritys Tappara-vahti Christian Heljankoa kohtaan, jota vastaan Vainio on tehnyt rikosilmoituksen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Pelicans suunnitteli Vainiolle otteluun vielä näkyvämpää roolia, kertoo Etelä-Suomen Sanomat. Lehden mukaan Vainion piti tiputtaa myös ottelun avauskiekko.
– On siitä ollut puhetta. Siinä tuli kaikennäköistä, niin sitä ei sitten tehty, Vainio kertoi ESS:lle.
Pelicansin toimitusjohtaja Lauri Pöyhönen alunperin kiisti asian. Vainion kommentin jälkeen hän lopulta myönsi aloituskiekon tiputtamisen olleen asialistalla.
– On meillä ollut ajatuksena jossain kohtaa, mutta eihän me sellaista ruveta tekemään, Pöyhönen kommentoi lopulta.
Vainion läsnäolossa Pöyhönen ei nähnyt mitään ongelmallista.
– Hän on julkisuuden henkilö, hänellä on oikeus olla ottelussa kuten muillakin, hän on käsittääkseni ollut kutsuttuna SaiPan pelissä, Tapparan pelissä, Lukon pelissä. Miksei hän voisi olla meidänkin pelissä?
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Expressen: Lassi Lehtinen vaihtamassa maisemaa!
- SHL-seura tiedotti kolmen Leijonat-pelaajan lähdöstä – kaksi palaamassa Liigaan?
- Teemu Pulkkinen haluaa Suomeen – näin Jokerit-pomo kommentoi MTV:lle
- Liigan nuori suomalaistähti lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Ei ole totta! Miro Heiskasesta kantautui karmea uutinen
- TS: Mikko Koivu ulos TPS:n valmennustiimistä – tilalle Liiga-legenda
- Mikko Rantanen otti kantaa Antti Pennaseen – kertoo IL:lle: näin Leijonat-luotsi onnistui
- Tappara tekemässä hurjan hankinnan – Expressen: Haaviin SHL-pistelinko!
- Lähde: Ilves kaappasi tutun vahvistuksen Pohjois-Amerikasta!
- Liiga-seura pudotti ison uutisen – toimitusjohtaja vaihtuu!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- IL: Liiga-seuran kapteeni ryövättiin kilpailijan leiriin – saa lähes tuplapalkan!
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Cameron Wright paljasti IL:lle: tässä uusi seura!
- Nyt jysähti – huippunimi tekee paluun Ilves-paitaan!
- Urheilucast: Ilves nappasi kaksi kilpailijaseuran hyökkääjää – löi muhkeat palkat kouraan!