Tampa Bay Lightning -tähden yllättävä treidi nosti valtavan tunnemyrskyn – ”Musertava uutinen!”
Tampa Bay Lightningin seurajohdon sunnuntaina tekemä pakkoratkaisu tähtipuolustaja Ryan McDonaghin kauppaamisesta Nashville Predatorsiin on kerännyt kosolti huomiota NHL-piireissä.
Miehen agentti Ben Hankinson oli murtunut suojattinsa puolesta.
– Tämä on rankkaa. Hän on ollut seurassa neljä vuotta, voittanut pari Cupia ja ollut kolmesti finaaleissa. Kun saat yhtäkkiä tiedon siitä, ettei seura voi pitää sinua, on sitä vaikea hyväksyä. Osapuolten välillä oli tunnesiteitä – ja sitten on bisnespuoli. Jokaisen seuran jäsenen puolesta tämä oli musertava uutinen, Hankinson kommentoi The Athleticille.
Seurakaveri Alex Killornin kommentit treidin jälkeen olivat paljon puhuvia.
– McDonagh on erityinen kaveri. Yksi vaikeimmista vastustajista NHL:ssä. Tapa, jolla hän laittaa kroppansa likoon joukkueensa puolesta on ihailtavaa. Hän blokkaa laukauksia… mutta ennen kaikkea hän on epäitsekäs johtaja, joka välittää niin paljon joukkueestaan. Hänen paikkansa täyttäminen tulee olemaan vaikeaa, Killorn avaa puolustajan merkitystä joukkueelleen.
Lightningin GM Julien BriseBoisin mukaan kyseessä oli yksi miehen vaikeimmista päätöksistä.
– Jos emme eläisi palkkakattomaailmassa, minulle ei olisi tullut mieleenikään pyytää Ryania luopumaan siirtopykälästään. Muussa tapauksessa olisin vain innoissani siitä, että minulla oli hänen nimensä sopimuspaperissa neljäksi seuraavaksi vuodeksi, seurapomo tunnustaa.
33-vuotias amerikkalaispuolustaja tienaa kesään 2026 ulottuvasta sopimuksestaan 6,75 miljoonaa dollaria kaudessa.
LUE MYÖS:
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Sport rysäytti hyökkääjähankinnan – NHL-varaus tarttui haaviin
- Stanley Cup -mestarivahdille rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen iski pelaajamarkkinoille – hankki taiturimaisen NHL-veteraanin
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”