NHL:n 2010-luvun paras draft? Yksi seura onnistui varaamaan kerralla kolme supertähteä
Dallas Starsin vuoden 2017 suoritus NHL:n varaustilaisuudessa on alkanut jälkikäteen näyttämään täydelliseltä onnistumiselta. Dallasilla oli kolme varausvuoroa kahdella ensimmäisellä kierroksella. Niillä seura onnistui varaamaan kolme supertähteä.
Ensin Dallas varasi Miro Heiskasen koko tilaisuuden kolmantena pelaajana. Sittemmin Heiskasesta on kehittynyt Dallasin ykköspakki ja yksi koko NHL:n parhaista puolustajista.
Seuraavaksi Dallas varasi maalivahti Jake Oettingerin. Jenkkivahdista on niin ikään tulossa yksi pelipaikkansa parhaista koko maailmassa. Seitsemässä pudotuspeliottelussa hänen torjuntaprosenttinsa oli tällä kaudella käsittämätön 95,4.
Toisella kierroksella Dallas varasi vielä Jason Robertsonin. Robertson on ollut kahden viime kauden aikana Dallasin parhaita hyökkääjiä. Tällä kaudella hän iski runkosarjan 74 ottelussa tehot 41+38=79.
LUE MYÖS:
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Supertähti kaupattiin NHL:ssä – omistaja latasi suoran syytöksen
- Matias Maccellilta tulikuuma debyytti uudessa seurassa – yhteispeli superteinin kanssa toimii
- HIFK: tähtihankinta sivuun
- Patrik Laine ei halua mihin tahansa NHL-seuraan – ”Nirso”
- Suomalaisduo ihastutti NHL:ssä – ratkoi voiton Edmontonille
- Tästä syystä Jokerit hyllytti tähtensä – Tomek Valtonen IS:lle: ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlund valittiin kapteeniksi NHL:ssä – GM hehkutti vuolaasti
- Missä pelit jatkuvat? Kolme suomalaista siirtolistalle NHL:ssä
- Näkökulma: Pelastiko flunssa Tomek Valtosen?
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”
- Jori Lehterä jäi pois – HIFK nosti uuden nimen parrasvaloihin