”Erityinen ilta, nautin siitä” – MM-kisakonkari kaikkien aikojen ykköseksi Kanadan yllätystappiossa, NHL-tähti sai armottoman vislauskonsertin törkytempustaan
HELSINKI. Ensimmäiset MM-kisat vuonna 2003, 17:nnet 19 vuotta myöhemmin vuonna 2022. Vain vuonna 2018 MM-kisakoneen ulkopuolella.
Sveitsiläinen kiekkolegenda Andres Ambühl, 38, teki lauantaina Helsingissä jääkiekon MM-kisojen alkulohkon Kanada-ottelussa loppuunmyydyn katsomon, 5 676 silmäparin edessä upeaa historiaa.
MM-hopeamiehestä tuli kaikkien aikojen eniten MM-kisaotteluita pelannut pelaaja kautta historian. Lukema 120 kasvaa vielä, kunhan mies vain pysyy terveenä ja kokoonpanossa.
Pelaaja painotti matsin jälkeen median edessä sitä, että valmistautuminen kuin mihin tahansa peliin oli tärkeää. Ambühl käänsi katseet nopeasti tulevaan, eikä nyt ole aika juhlille. Sveitsi näet kohtaa sunnuntaina eräänlaisessa paikallispelissä Ranskan.
– Alun seremonia oli hieno hetki. Erityinen ilta, nautin siitä. Mutta olen onnellinen, kun se (seremonia) oli ohi ja matsi alkoi, sveitsiläinen sanoi saaden mediaväen nauramaan.
Pelattujen otteluiden tilastokakkosena on saksalainen Udo Kiessling 119 pelatulla ottelulla. Aktiiveista toiseksi eniten ovat pelanneet norjalaiset Mathis Olimb ja Martin Röymark, joiden pelimäärä oli ennen lauantaita 94. Tuolla numerolla irtoaa koko tilaston jaettu 25:s sija.
– Täydellinen päivä. Emme peruutelleet, loistava suoritus joukkueelta.
Peli oli todella fyysinen ja Sveitsi vastasi Kanadan kovuuteen mainiosti. Tätä painotti sveitsiläismestarikin.
Tunnelmaltaan mielettömän illan kruunasi se, että Sveitsi voitti Kanadan jatkaen yhä puhtaalla pelillä. Käkikellomaan 6-3-voitto jatkoi maan suorien voittojen putkea.
Kanadan kasetti levisi täysin. Pierre-Luc Dubois kohteli päivän sankaria päätöserässä kovin ottein saaden kakkosen. Yleisö puolestaan antoi vihellyskonsertilla palautetta kanadalaiselle.
LUE MYÖS:
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa