Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
Lauantain SM-liigakierroksella mielenkiinto kohdistui erityisesti siihen, saavatko Helsingin kriisiseurat HIFK ja Jokerit ryhtiä tekemiseensä, ja ottaako KooKoo vihdoin ensimmäisen voittonsa.
Mikään näistä ei tapahtunut, vaan sekä HIFK että Jokerit hävisivät jälleen ja KooKoo hävisi kahdeksannen pelinsä.
HIFK ja KooKoo sentään taistelivat pisteistä, mutta varsinkin Jokereille lauantaikierros oli murheellinen.
Vieraskannattajien katsomo tyhjeni kesken kolmannen erän, kun Kiekko-Espoo johti 4–0. Narripaitojen kavennusmaali 4–1:een oli laiha lohtu.
Jokereilla on kahdeksasta pelistä vain yksi voitto. Paine päävalmentaja Tomek Valtosta kohtaan kasvaa, sillä jokerifanit vaativat luotsille potkuja.
Pelicans ja HIFK lähtivät kolmanteen erään maalittomasta tasatilanteesta, mutta lahtelaiset saivat iskettyä erän puolenvälin tienoilla kaksi osumaa. HIFK tuli maalin päähän ajassa 57.26, muttei saanut tasoitusta aikaan. Joukkue on voittanut vain kaksi peliä kahdeksasta.
KooKoo puolestaan taisteli itsensä tasoihin kahden maalin takaa Jukureita vastaan, mutta mikkeliläiset voittivat lopulta 5–3 vieraskaukalossa ja nousivat sarjakärkeen. Jukureilla on alla kolme peliä JYPiä enemmän. KooKoon kausi on ollut murheellinen, sillä ryhmä taapertaa jumbona saatuaan vain yhden pisteen.
Tulokset lauantaina
- HPK–Ässät 5–4 ja.
- KalPa–Lukko 1–2
- Kiekko-Espoo–Jokerit 4–1
- KooKoo–Jukurit 3–5
- Pelicans–HIFK 2–1
- Sport–Kärpät 1–2
- Tappara–SaiPa 2–4
LUE MYÖS:
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- Leevi Meriläinen vaihtaa seuraa NHL:ssä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa