Juuse Saros taas käsittämättömässä kiekkosateessa – vastustajat auttaneet kahdessa tilastossa kakkoseksi: “On fantastinen, kertakaikkiaan fantastinen”
Nashville Predatorsin suomalaisvahti Juuse Saros oli taas keskiviikkoyönä armottomassa kiekkosateessa 6-2-voittoon päättyneessä Minnesota Wild -pelissä. Nuorten maailmanmestari joutui torjumaan peräti 47 kertaa.
Vaikka forssalainen palkittin ottelun ykköstähtenä, ei Saroksen kova vire rajoitu viime yön matsiin. Esimerkiksi viidessä edellisessä pelissä Saros on torjunut 177 kutia, joka tarkoittaa ottelukohtaisesti 35-36 torjuntaa.
– Saros on fantastinen, kertakaikkiaan fantastinen maalivahti. Kaverit myös blokkasivat paljon laukauksia. En tiedä, monta yritystä meillä oli maalia päin, Wild-luotsi Dean Evanson ihmetteli NHL:n nettisivuilla.
– Juice pelasi loistavasti, mutta tuollaista me tarvitsemmekin häneltä. Hän on liigan eliittiä, tänäkin iltan, Preds-luotsi John Hynes iloitsi puolestaan Predsin kotisivuilla.
Suomalaismolarin viime aikojen isot torjuntamäärät eivät ole sattumaa. Hän on torjunut tällä kaudella 1 716 kutia, joka on toiseksi eniten Winnipeg Jetsin Connor Hellebuyckin (1 735) jälkeen. Sarosta kohti on myös ammuttu kiekkoa toiseksi eniten (1 863) kaikista, tässäkin tilastossa edellä on vain Hellebuyck (1 903).
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Laineesta shokkiuutinen
- Montreal-GM:ltä kova lausunto Patrik Laineesta
- Kiekko-Espoo: raju takaisku!
- Liigan maalipörssin voittaja: tässä uusi seura
- TPS teki pelaajahankinnan – Liiga-mestari sisään pätkäsopimuksella
- JYPiltä jättimäinen sopimusuutinen!
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – ykköskierroksen varaus siirtyy uusiin maisemiin
- Vegas Golden Knights monivuotiseen sopimukseen Carter Hartin kanssa
- Näkökulma: Jokereilta hurmoksellinen paluu Ilmalaan – Liigaan seuralla ei silti ole asiaa
- Lähde: Ruotsalaisseura yrittää napata Kärppien maalipyssyn
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laine: yllätyskäänne!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Ismo Lehkonen täräytti rajun kommentin Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti pysyy korkki kiinni”
- Liigan kärkiseura iski pöytään ison sopimuksen!