HIFK:n urheilujohtaja kävi läpi raskasta pudotuspelipettymystä suoraselkäisesti – korttitalo vaikutti murtuvan tammikuussa: ”Päällimmäinen tunne on tyhjä, pettynyt”
Kuva: Liiga
HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen perkasi joukkueen osalta jo puolivälieriin päättyneen kauden seuran kotisivujen jutussa. Joukkue lähti laulukuoroon, kun TPS rymisteli välieriin voitoin 4-3.
Ville Peltosen valmentama helsinkiläisjoukkue johti runkosarjaa sydäntalvella, mutta pudotuspeleihin se lähti lopulta vasta viidenneltä sijalta menettäen puolivälierien kotietupaikan nimenomaan TPS:lle.
Salmelaisen mukaan pieleen meni kuulemma joukkuepelaamisen tasaisuus. HIFK ei päässyt keväällä kiinni siihen, mihin se kykeni viime vuoden lopulla.
– Tuli covid ja pääsimme hyvin vähän harjoittelemaan ja pelaamaan yhdessä tammikuussa. Niiden vastoinkäymisten kautta emme enää koskaan päässeet takaisin siihen, mitä olimme syksyllä. Se vire näkyi playoffseissa. Siihen olemme pettyneitä.
Mainittakoon, että tammikuussa HIFK pelasi vain neljä peliä ja näistä osan kaiken lisäksi vajaalla nipulla.
– Muuttujia oli paljon, mutta oli niitä muillakin. Me emme päässeet vastoinkäymisistä menestyksen vaatimalla tavalla yli.
Salmelainen myönsi suoraselkäisesti sen, ettei puolivälierävaihe ollut sitä, mihin seura tähtäsi. HIFK epäonnistui tuloksen puolesta.
– Nyt on päällimmäinen tunne on tyhjä, pettynyt. Valtava pettymys. Tunne kertoo siitä, että kaikilla oli se fiilis, että meillä oli kaikki edellytykset mennä päätyyn saakka. Silloin se pettymyksen tunne on hyvin voimakas.
– Pitää ottaa huomioon, että meillä oli tällä kaudella uusi valmennus ja paljon uusia pelaajia. Prosessi joukkueen rakentumisen suhteen jäi vähän kesken. Me emme pystyneet siihen mihin olisi pitänyt pystyä, emmekä pystyneet käsittelemään vastoinkäymisiä yhtä hyvin kuin jotkin muut joukkueet. Siinä jäimme jälkeen.
HIFK ei saanut hänen mukaan hitsautumaan joukkuetta riittävän tiiviiksi.
– Jos miettii puolivälieräsarjaakin, niin TPS oli yhtenäisempi joukkue ja ansaitsi mennä jatkoon.
– Pitää muistaa, että oli myös paljon asioita missä olimme hyviä. Pyrimme saamaan ensi kaudelle virtaa tästä nyt koetusta pettymyksestä.
LUE MYÖS:
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”