Keskiviikon Liiga-kierroksella nähtiin mielenilmaus, kun joukkueiden pelaajat hakkasivat mailoillaan jäätä ja laitoja, kun pelin piti käynnistyä. Mielenilmauksia jatketaan Liiga-otteluissa siihen asti, kunnes yleisö saa palata katsomoihin.

Juttu jatkuu videon jälkeen. Jos video ei näy, katso se tästä.

 

Liiga

@smliiga
Liiga-ottelut pelataan tällä hetkellä ilman yleisöä. Pelaajat ja seurat kunnioittavat katsojia ja yhteistyökumppaneita mailan koputuksilla muistuttaen miten tärkeää yhteisön ääni ja kannustus on tapahtumissa. Nähdään pian!

#Liiga

🎥 @CMoreSportFi

Samalla, kun esimerkiksi ravintola- tai kulttuuriala on pitänyt voimakkaasti ääntä omista eduistaan lähes koko pandemian ajan, on ammattilaisurheilu ollut Suomessa varsin hiljaa. Esimerkiksi Liigalta olisi voitu odottaa vastaavanlaista mielenilmausta jo paljon aiemmin.

Pelaajat ovat luonnollisesti huolissaan toimeentulostaan. Jo viime kaudella pelaajat osallistuivat säästötalkoisiin, kun palkkoja leikattiin. Se ei joka vuosi ole mahdollista, Liiga-pelaaja kun lyhentää asuntolainaa siinä missä tavallinen työssäkäyvä suomalainenkin.

Seuroille ei ole luvassa kustannustukia loputtomiin. Työ, joka terveysturvallisen ottelutapahtuman luomiseksi on tehty, valuu hukkaan, kun rajoitukset kohdistuvat aina ensimmäisenä yleisötapahtumiin.

Koronatilanne Suomessa ei missään nimessä ole helppo. Myöskään ratkaisut sen helpottamiseksi eivät siten ole helppoja. Elämää ei kuitenkaan jatkossa voi aina siirtää tai elää suljetuin ovin.

Esimerkiksi jääkiekkoilijan ammatti on vaarassa kadota Suomesta.