Aatu Räty ja Kirill Maksimov juonivat Jukureille mahtavan voittomaalin – Olli Jokinen ei säästellyt: “Maailmanluokan laukaus – uskomatonta työtä”

Jukurit nosti itsensä jääkiekkoliigassa keskiviikkona jo neljänneksi, kun se kaatoi viime aikoina lupaavan oloiseen kuntoon päässeen Ässät kotonaan 4-1.
Mikkeliläisjoukkue repi vierailta karkuun toisen erän lopulla ja viimeisen kaksikymppisen aikana, kun se iski 20 minuutin sisään kolme maalia. Jukurien luotsi Olli Jokinen kehui joukkueensa päätöserän panosta sekä 2-1-voittomaalia.
Sen iski jo kauden kolmannen häkkinsä tempaissut uusi kasvo Kirill Maksimov Aatu Rädyn loistaessa maskimiehenä.
– Maksimov näytti huippukutinsa laatua. Se maali oli maailmanluokan laukaus, mutta Rädyltä uskomatonta työtä maalin edessä. Otti maalivahdin silmät pois kiekosta.
– Se oli sen verran kova ja hyvä kuti, että olisi saattanut mennä ilman maskiakin sisään. Mutta loistavaa työtä Rädyltä siinä maalissa, Jokinen kiitteli Liigan nettisivuilla julkaistussa lehdistötilaisuudessa.
Maksimov on ollut kovassa pistetahdissa, sillä viidessä pelissä hän on iskenyt jo neljä (3+1) pinnaa. Kärpistä Jukureihin kesken kauden vaihtaneen Rädyn saldo on 23 pelissä 6+12=18.
Liigassa pelataan torstaina ottelut SaiPa-Tappara (17.00) ja KalPa-Ilves (18.30).
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari palaa kahden vuoden tauolta – kaksi seuravaihtoehtoa
- Lähde: Liiga-vahti saanut kaksi sopimustarjousta
- Pittsburgh teki päätöksensä: Jevgeni Malkinista tipahti jättimäinen paljastus
- Uusiin maisemiin – Liigasta tuttu suomalaisvahti vaihtaa seuraa
- USA julkisti ensimmäiset pelaajansa olympialaisiin!
- Kanadan ensimmäiset olympiavalinnat julki – hurja lista NHL-supertähtiä
- HIFK palkkasi uuden toimitusjohtajan
- Huipputulos! KalPa takoi komeat voitot
- Jukka Jalonen valitsi ensimmäiset pelaajat olympialaisiin – mukana Liigasta tuttu nimi
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- MTV: Tämä seura haluaa nyt Liigaan – ”Panostettu 20 miljoonaa”
- NHL jää taakse – suomalaisvahti siirtyy Liigaan!
- Expressen: Tässä on Kärppien lupaama pelaajahankinta
- AL: Henrik Haapala siirtyy Liigaan – tässä uusi seura
- Kaleva: Kultaleijona neuvottelee sopimuksesta Kärppien kanssa
- Huhumylly käy kuumana: onko tässä Brad Marchandin seuraava osoite NHL:ssä?
- Lehti: Michael Jolyn uusi seura selvisi!
- Urheilucast: Jättipalkkaa nauttineen Tommi Tikan Kärpät-diilistä iso paljastus
- Lähde: TPS ja Kärpät kamppailevat jättivahvistuksesta!
- Lähde: Tässä Liigan pistelingon uusi joukkue