Lauri Marjamäki lähtee Jokereista – näin hän kommentoi päätöstään: ”Viime kesän aikana…”
Kuva: Juha Tamminen
Jokereissa nähdään ensi kaudella isoja muutoksia. Seuraa neljä vuotta KHL:ssä valmentanut päävalmentajapäävalmentaja Lauri Marjamäki väistyy tehtävistään.
Jokereiden puheenjohtaja Jari Kurri kommentoi muutosta seuran verkkosivuilla.
– Neljä vuotta on pitkä ajanjakso ja koimme, että tämän kauden jälkeen on oikea hetki aloittaa uusi aika, Kurri kertoo.
– Nyt käynnissä oleva projekti huipentuu ensi keväänä, jota kohti olemme etenemässä hyvässä tilanteessa. Marjamäki on tiimeineen tehnyt hyvää ja pitkäjänteistä työtä. Kaikki fokuksemme on arjen tekemisessä.
Marjamäki paljastaa, että päätös lähteä Jokereista kypsyi jo jokin aika sitten.
– Viime kesän aikana päätin, että meneillään olevan kauden jälkeen haluan uusia haasteita. Aika Jokereissa on ollut antoisaa ja yhteistyö seurajohdon, valmentajien, huollon ja tietysti pelaajien kanssa on sujunut hyvin. Nyt fokus on tässä hetkessä, sillä työ on kesken, Marjamäki kertoo.
LUE MYÖS:
- NHL-televisiointi Suomessa laajenee – taas lisää pelejä ilmaiskanaville
- Tässä ovat Liigan uudet lisenssiehdot: putoamista ei välttämättä tapahdu
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- NHL-sääntöuudistus kuumentaa kansaa: ”Tämä on todella typerää”
- Columbuksen NHL-tähti löi rahoiksi – yli 80 miljoonan dollarin jättidiili julki
- Tappara-lupauksen kohtalo NHL:ssä selvisi
- NHL:ssä jysähti taas jättisopimus – viiden maalin miehelle yli 20 miljoonaa dollaria
- IS: Jori Lehterä avasi HIFK-lähtönsä taustoja – yksi asia jäi kaivelemaan
- HIFK-kapteeni oltiin lähellä kaupata kesken mestaruuskauden – ”Jokerit tarjosi tuplapalkkaa”
- NHL:ää ilmaiseksi tv:ssä – nämä huippuottelut katsottavissa lokakuussa
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Näkökulma: Jori Lehterä sai tarpeekseen HIFK:sta
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Uusi mies sisään, floppi sai lähteä – Jokerit teki rajun ratkaisun
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Konsta Helenius saapui NHL-leirille – valmentajalta huomio MM-sankarin kunnosta: ”Selvästi”