Floppikausi ei hiljentänyt uhoa! Erik Karlsson lataa: ”Olen yksi parhaista pelaajista koko maailmassa”
Vuoden 2019 kesäkuussa Erik Karlsson solmi yhden NHL-historian isoimmista sopimuksista. Yhdessä San Jose Sharksin kanssa puolustajatähti sorvasi kahdeksan vuoden mittaisen ja 11,5 miljoonan dollarin vuosipalkkaisen jatkosopimuksen.
Sopimuksen jälkeen Karlsson on ollut kaukana parhaasta tasostaan. Hän ei ole sittemmin rikkonut 50 tehopisteen tai kymmenen maalin rajapyykkiä. Viime kausi oli erityisen synkkä. 52 ottelussa Karlsson summasi tehot 8+14=22.
Vaikka ura on ollut jo pidemmän aikaa laskusuunnassa, Karlssonin itseluottamus ei ole kadonnut mihinkään.
– Tietenkin ajattelen, että olen yksi parhaista pelaajista koko maailmassa. Olen ollut sillä tasolla jo todella kauan, sille tasolle haluan mennä ja sillä tasolla haluan pysyä, Karlsson kommentoi.
– Olen napannut aikani huipulla ja haluan pysyä huipulla. Se tulee olemaan aina minun odotukseni, ja toivottavasti asia on niin koko urani ajan, eikä vain tämän vuoden osalta.
San Josen päävalmentaja Bob Boughner ymmärtää Karlssonin asennetta. Hän heitti myös selvän haasteen tähtipakilleen. Näyttöjä kaivataan.
– Hän on ylpeä jätkä. Luulen, että hän haluaa rebound-kauden. Siihen hän on valmistautunut. Hänen asenteensa on vakava ja kovat pelaajat tajuavat sen. Sitä ei voi opettaa, mitä hänellä on, Boughner kommentoi.
– Valmennuksen tehtävä on tarjota rakenne ja yksityiskohdat, mutta isoin vastuu on hänellä, että hän suoriutuu hyvin.
LUE MYÖS: Nyt kävi köpelösti! NHL-seuran rahat eivät riitä kakkosvahtiin – solmi sopimuksen amatöörin kanssa
LUE MYÖS: Hurja kaappaus! Ässien haaviin KHL:stä tuttu kiekkotähti – ”Iso persoona pukukopissa”
LUE MYÖS: Liiga-seura rysäytti pelaajahankinnan: Haaviin pistelinko rapakon takaa – ”Nopeus on pelityylini”
LUE MYÖS: Se tapahtui! NHL:ssä kasattiin täysin suomalainen ykkösketju
LUE MYÖS: Lähde: Näin paljon Mikko Lehtonen tienaa KHL:ssä – mikä alediili!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- Pikkuleijonilta upea nousu – Kanada järjesti hurjan teurastuksen finaalissa
- AL: Ville Koivunen sai jättidiilin – paljastaa nyt suurimmat kehityskohteensa
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Käänne kulisseissa: Liiga-seura repimässä pelaajasopimuksen
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Tappara saa jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu