Liiga-kauden avaus on jo aivan ovella. SuomiKiekko ennakoi tulevaa kautta listaamalla parhaat pelaajat jokaiselta pelipaikalta. Tällä kertaa on hyökkääjien vuoro.

5. Jere Innala, HIFK

Jere Innala on vasta 23-vuotias, mutta hän on silti ollut Liigan parhaimpia maalintekijöitä kolmen viime kauden ajan. Parhaimmillaan hän paukutti 24 maalia runkosarjassa HPK:n mestaruuskaudella. Nyt HIFK:ssa on tarjolla isoa tonttia. Innalalla on mahdollisuudet nousta maalikuninkaaksi, vaikka hän onkin paljon muutakin kuin pelkkä maalipyssy.

4. Petri Kontiola, Ilves

Petri Kontiola näytti viime kaudella, millaista tuhoa pelisilmä ja pehmeät kädet voivat saada aikaan. Hän on parhaimmillaan ylivoimapelissä, mutta kiekkoprofessorimainen pelaaja pystyy olemaan vaarallinen myös tasakentällisin. Nähtäväksi jää, pystyykö Kontiola nakuttamaan samanlaiset tehot kuin HPK:ssa viime kaudella. Ilveksessä hän ei ole samanlainen ykköstähti kuin mitä oli Hämeenlinnassa.

3. Eemeli Suomi, Ilves

Eemeli Suomi sai hitaan lähdön viime kauteen. Maaleja ei tullut tuttuun tapaan, mutta silti Ilves-kapteeni paukutti runkosarjassa 47 tehopistettä. Suomi on poikkeuksellisen vaarallinen ja monipuolinen hyökkääjä. Hän on ollut Liigan parhaimpia pelaajia jo kaudesta 2017-18 saakka. Ensi kaudeksi rahakkaammat liigat vievät Suomen varmasti mukanaan.

2. Ville Leskinen, Kärpät

Ville Leskinen on kenties Liigan taitavin pelaaja. Häneltä löytyy erinomainen pelisilmä, hyvä liike ja vaarallinen laukaus. Parhaimmillaan Leskinen oli kaudella 2018-19, jolloin hän tykitti Kärpissä tehot 29+28=57. Sittemmin loukkaantumiset ovat hieman hidastaneet Leskisen peliä, mutta aina jäälle päästessään Leskinen on ollut Liigan parhaita pelaajia.

1. Eetu Koivistoinen, HIFK

Viime kauden pudotuspeleissä Eetu Koivistoinen oli aivan pitelemätön. Hän tykitti 11 pudotuspeliottelussa hurjat tehot 6+9=15. Koivistoisella on hurja pistepotentiaali, mutta sen lisäksi hän on poikkeuksellinen taistelija kumpaankin suuntaan. Siksi Koivistoinen nousee ykköseksi tällä listalla.

Kunniamaininnat: Tyler Morley (Tappara), Michael Joly (HPK) ja Jerry Turkulainen (JYP)