Tampere vastaan Helsinki – tässä ovat Liigan kauden 2021-22 TOP 5 -hyökkääjät!
Kuva: Juha Tamminen
Liiga-kauden avaus on jo aivan ovella. SuomiKiekko ennakoi tulevaa kautta listaamalla parhaat pelaajat jokaiselta pelipaikalta. Tällä kertaa on hyökkääjien vuoro.
5. Jere Innala, HIFK
Jere Innala on vasta 23-vuotias, mutta hän on silti ollut Liigan parhaimpia maalintekijöitä kolmen viime kauden ajan. Parhaimmillaan hän paukutti 24 maalia runkosarjassa HPK:n mestaruuskaudella. Nyt HIFK:ssa on tarjolla isoa tonttia. Innalalla on mahdollisuudet nousta maalikuninkaaksi, vaikka hän onkin paljon muutakin kuin pelkkä maalipyssy.4. Petri Kontiola, Ilves
Petri Kontiola näytti viime kaudella, millaista tuhoa pelisilmä ja pehmeät kädet voivat saada aikaan. Hän on parhaimmillaan ylivoimapelissä, mutta kiekkoprofessorimainen pelaaja pystyy olemaan vaarallinen myös tasakentällisin. Nähtäväksi jää, pystyykö Kontiola nakuttamaan samanlaiset tehot kuin HPK:ssa viime kaudella. Ilveksessä hän ei ole samanlainen ykköstähti kuin mitä oli Hämeenlinnassa.3. Eemeli Suomi, Ilves
Eemeli Suomi sai hitaan lähdön viime kauteen. Maaleja ei tullut tuttuun tapaan, mutta silti Ilves-kapteeni paukutti runkosarjassa 47 tehopistettä. Suomi on poikkeuksellisen vaarallinen ja monipuolinen hyökkääjä. Hän on ollut Liigan parhaimpia pelaajia jo kaudesta 2017-18 saakka. Ensi kaudeksi rahakkaammat liigat vievät Suomen varmasti mukanaan.2. Ville Leskinen, Kärpät
Ville Leskinen on kenties Liigan taitavin pelaaja. Häneltä löytyy erinomainen pelisilmä, hyvä liike ja vaarallinen laukaus. Parhaimmillaan Leskinen oli kaudella 2018-19, jolloin hän tykitti Kärpissä tehot 29+28=57. Sittemmin loukkaantumiset ovat hieman hidastaneet Leskisen peliä, mutta aina jäälle päästessään Leskinen on ollut Liigan parhaita pelaajia.1. Eetu Koivistoinen, HIFK
Viime kauden pudotuspeleissä Eetu Koivistoinen oli aivan pitelemätön. Hän tykitti 11 pudotuspeliottelussa hurjat tehot 6+9=15. Koivistoisella on hurja pistepotentiaali, mutta sen lisäksi hän on poikkeuksellinen taistelija kumpaankin suuntaan. Siksi Koivistoinen nousee ykköseksi tällä listalla. Kunniamaininnat: Tyler Morley (Tappara), Michael Joly (HPK) ja Jerry Turkulainen (JYP)LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Kammotaklauksella karu seuraus: Roope Hintzistä tipahti huonoja uutisia
- Maalitykki leikkauspöydälle – jättitehot AHL:ssä iskenyt suomalaistaituri korvaajaksi
- Tässä syy Jesse Puljujärven epäonnistumiseen NHL:ssä? Asiantuntija arvioi IS:lle
- Atro Leppänen latasi ensimmäisen maalinsa Pohjois-Amerikassa!
- Suomalaiskomeetta pudotettiin NHL:stä – on nyt huippuiskussa farmissa
- Ei ole totta! Roope Hintz ja Mikael Granlund loukkaantuivat NHL:ssä
- Patrik Laineesta shokkiuutinen
- Montreal-GM:ltä kova lausunto Patrik Laineesta
- Kiekko-Espoo: raju takaisku!
- Liigan maalipörssin voittaja: tässä uusi seura
- Urheilucast: Teemu Pulkkisesta iso Liiga-huhu!
- Ei ole totta! HIFK:n uusi hankinta loukkaantui heti
- Yllätyskäänne: Patrik Laine neuvottelee jatkosopimuksesta – luvassa roima palkanalennus
- Patrik Laine: yllätyskäänne!
- Patrik Laineen vammasta tipahti karu tieto julki
- Suomalaisjätti: NHL kutsuu!
- Patrik Laineesta surkea uutinen: edessä pitkä sairausloma!
- Nyt jysähti – MM-kultavahti siirtyy Jokereihin!
- Ismo Lehkonen täräytti rajun kommentin Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti pysyy korkki kiinni”
- Liigan kärkiseura iski pöytään ison sopimuksen!