Näkökulma: Piskuisesta Suomesta on kasvanut ärsyttävän hyvä limanippu – Jukka Jalosen Leijonat välittää vain voittamisesta
Suomi kohtaa tänään illalla MM-kisojen loppuottelussa Kanadan. Leijonien tarina muistuttaa vahvasti kahden vuoden takaisesta kultaisesta keväästä.
Paperilla nimetön ryhmä voittaa itseään etukäteen vahvempia vastustajia tavalla, joka ärsyttää ympäri kiekkoa seuraavan maailman.
Jukka Jalosen Leijonien tähtäin on vain voittamisessa. Ja niin sen pitää ollakin.
Venäläiset eivät tunnustaneet Leijonien pelitapaa jääkiekoksi – nyt on ruotsalaisten vuoro laulaa itkuvirttä
Kahden vuoden takaisissa kisoissa venäläiset tuskastuivat Leijonien taisteluvoittoon välieräottelussa. Sport-Expressin toimittaja Igor Jeronko kertoi välierää koskevassa jutussaan, ettei Suomen peli ollut itseasiassa edes jääkiekkoa. Nyt Ruotsin televisiossa haukuttiin Suomen ja Saksan välisen MM-välierän avauserän jälkeen Leijonien peliä viihdyttävyydeltään karmeaksi. Leijonat ei ole kisoissa viihdyttämässä ketään. Jos hieman materiaalissa tasoitusta antavan Suomen täytyy lyödä limaträppi keskialueelle, se tekee sen mukisematta.Viivelähtö on Leijonien pelikirjassa siksi, että se on järkevä peliteko voittamisen kannalta. Aiemmin tiukkoja otteluita hallinnastaan huolimatta hävinnyt Suomi on oppinut voittamaan tiukkoja maalin otteluita.Mestarikapteeni Marko Anttila ei osannut pelata jääkiekkoa – Atte Ohtamaata kuulemma kaduttaa kohta
Kanadalaistoimittaja Scott Wheeler kummasteli vuosi sitten, miten Suomi saattoi voittaa Kanadan MM-finaalissa, vaikka mestaruuskapteeni Marko Anttila ei osaa pelata jääkiekkoa. Yli kaksi metriä pitkä, selkä kyyryssä luisteleva kulttipelaaja pääsi kanadalaisen ihon alle poikkeuksellisella tavalla. On totta, ettei Anttila mahtuisi ikipäivänä Kanadan MM-kisajoukkueeseen. Anttila on kuitenkin ollut Jalosen Leijonille täydellinen kapteeni. Ja Wheelerin sanat lienevät oivaa polttoainetta Leijonien sankarin moottoriin myös jatkossa. Atte Ohtamaa sai ruotsalaisasiantuntijoilta rapaa kiistanalaisesta tilanteesta tämän kevään MM-välierän loppuhetkillä. Ohtamaan uskottiin katuvansa tekosiaan myöhemmin. Epäilen. Vaikka Ohtamaa saattoi tilanteessa korostaa rikettä, on mahdoton kuvitella ammattiurheilijan katuvan voittavaa tekoa. Tilanteesta vihelletyt rangaistukset katkaisivat Saksan painostusjakson loppuhetkillä. Ohtamaa lunasti neljännen loppuottelupaikkansa kuudennessa MM-turnauksessaan. Ohtamaa oli samalla uuden Suomen jääkiekkomaajoukkueen ruumillistuma. Leijonat on vastustajien silmissä limanippu, koska se yksinkertaisesti voittaa pelejä.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!