Tässäkin on käsillä eräänlainen paukku: Suomessa pelaavien tähtien sympaattinen maa liitää MM-jäillä yllättävänkin kovasti: ”Itseluottamus on aika korkealla”

Mikä yhdistää Slovakiaa, Sveitsiä, Tanskaa, Saksaa, Latviaa ja Kazakstania jääkiekon MM-kisoissa?
Vastaus: Se, että kaikki ovat pelanneet fantastisen ennakkoluulottomasti ja yllättäneet otteillaan enemmän ja vähemmän.
Siis ennen tiistaina Slovakia ja Saksa olivat ainoat puhtaan pelin maat maiden keikkuessa lohkojensa kärkipaikoilla. Slovakian jalkoihin ovat jääneet Valko-Venäjä (5-2), Iso-Britannia (2-1) ja Venäjä (3-1).
– Tämä on mahtava tunne! Puhuimme toisella tauolla siitä, että yksi kuti voi muuttaa pelin. Olen onnellinen, että olin maalari. Olemme erittäin tyytyväisiä voittoon ja kolmeen pinnaan, Venäjän upottanut Martin Gernat hehkutti Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla.
Joukkueen kärkiukoista Peter Cehlarik (2+4) ja Marek Hrivik (2+2) keikkuivat ennen tiistain myöhäispelejä pistepörssissä kakkosena ja nelosena. Hyvässä tikissä on ollut myös Lukon Suomen mestari Kristian Pospisil (2+0), ja liekehtivään joukkueeseen kuuluvat lisäksi SaiPa-pakki Mario Grman, TPS-junnujen puolustaja Samuel Knazko sekä Kärpät-hyökkääjä Michal Kristof, Pospisilin joukkuekaveri Pavol Skalicky ja TPS:n toinen junnu, hyökkääjä Juraj Slafkovsky.
– Pelasimme paremmin kuin Venäjä. Luistelimme hyvin, pidimme kiekkoa, loimme hyviä paikkoja. Nämä ovat niin tärkeitä juttuja itseluottamukselle. Voimme voittaa minkä tahansa joukkueen, maalivahti Julius Hudacek iloitsi.
– Meidän on jatkettava vastaisuudessa siitä, mihin kolmessa ensimmäisessä pelissä jäimme. En tiedä, mitä viestejä tämä lähettää muille maille, Gernat jatkoi.
Slovakia puntaroi seuraavaksi todellisessa herkkupalassa Sveitsin torstaina.
– Itseluottamus on tällä hetkellä aika korkealla, mutta silti meidän on jatkettava töitä ja pelattava samalla tavalla jokaisessa ottelussa, veskari Hudacek rauhoitteli.
– Sveitsi on yksi turnauksen parhaista joukkueista.
Viime vuosina enemmän ja vähemmän kärkimaiden kelkasta pudonnut Slovakia janoaa taatusti menestystä, ja edellisen kerran se on ollut esimerkiksi mitaleilla vuonna 2012. Silloin irtosi Helsingin ja Tukholman kisoista MM-hopeaa.
LUE TIISTAIN MM-KISAJUTUISTA MYÖS:
Ja näin MM-jäillä nähtiin taas pienimuotoinen paukku: Iso-Britanniallakin on enemmän pisteitä kuin Kanadalla ja Ruotsilla – yhteensä
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Carter Hart palaa NHL:ään – saa tällaisen sopimuksen!
- Olli Jokisen HIFK syvissä vesissä – kylmää kyytiä jälleen!
- NHL:ssä jysähti jättidiili!
- HS: Liiga-seura jätti kertomatta oleellisen – tähtihankinta saattaa lähteä yllättäen!
- HIFK:n lauantain kokoonpanossa karu tilanne
- Ukko-Pekka Luukkosesta kajahti huonoja uutisia
- Oho! NHL-toimittajalta herkullinen spekulaatio ennätysdiilistä kieltäytyneestä Kirill Kaprizovista
- Raipen SaiPan maalivahdilta karmea moka
- Lähes 300 NHL-ottelua pelannut Kanadan MM-kultapelaaja SM-liigaan!
- Marc-André Fleury lopettaakin uransa Pittsburghissa
- Urheilucast: Nuori Liiga-tähti yritetään ryövätä rahakkaalla tarjouksella – TPS, HIFK ja Ilves apajilla!
- Paljon nimiä vapailla markkinoilla – näillä Liiga-pelaajilla ei ole sopimusta ensi kaudelle
- Kovin tutkapari löytyy Savosta! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Lähde: CHL-mestari lähtee JYPistä – uusi seura selvillä!
- Ville Pokka löysi uuden joukkueen!
- Kärpät-vahti: uusi seura!
- Toimittaja: Leijonat-puolustaja etsii pelipaikkaa Liigasta
- NHL-järkäle paljasti: haluaa siirtyä Edmonton Oilersiin!
- MTV: Agentti teki ison paljastuksen Leo Komarovista – tämä on kärkivaihtoehto!
- Liiga-seura kerää rahaa superhankintaan: tähtäimessä lähes 300 NHL-ottelun mies!