Mitä ihmettä? KHL-peluri hiippaili salaa pukukoppiin ja ryöväsi Ilja Kovaltshukin mailan – sai potkut!

KHL-seura Dinamo Riga on purkanut puolustaja Jordan Murrayn sopimuksen erikoisen välikohtauksen takia.
Venäläismedia Match TV uutisoi maanantaina, että Murray oli jäänyt rysän päältä kiinni Avangard Omskin tähtihyökkääjän Ilja Kovaltshukin mailan varastamisesta.
Match TV kertoo, että 28-vuotias kanadalaispakki oli hiippailu aamuharjoitusten jälkeen vierasjoukkueena olleen Omskin pukukoppiin ja napannut Kovaltshukin mailan itselleen.
Mailan katoaminen huomattiin myöhemmin ja sen etsimiseen kutsuttiin myös Riika-Areenan turvamiehet. Lopulta valvontakamerat paljastivat kuinka Murray oli ottanut mailan Omskin pukukopista ja yrittänyt piilottaa sen areenalle. Murray nähtiin lopulta poistuvan areenalta Kovaltshukin maila käsissään.
Dinamon seurajohdossa tapausta ei katsottu hyvällä, sillä Murrayn sopimus purettiin heti rötöstelyn tultua julkisuuteen.
Täksi kaudeksi KHL:ään siirtynyt Murray on pelannut tällä kaudella Dinamon riveissä 11 ottelua tehopistein 1+6=7. Murray pelasi kolme edellistä kautta AHL:ssä Belleville Senatorsin riveissä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Fanit vastaavat: osaako Ruotsi järjestää MM-kisoja ja tekikö Antti Pennanen virheen?
- Hurja vahvistus: NHL-maalitykki lähtee MM-kisoihin
- Leijonat tekee yhden ison muutoksen MM-kisoissa!
- Jokereilta jättiuutinen – kasa uusia sopimuksia julki!
- Uskomatonta draamaa – NHL-megatähti teki oman maalin vain 0,4 sekuntia ennen loppua
- Antti Pennanen: tästä kohauttaneessa ”väsymys”-kommentissa oli kyse
- Tässä ovat Leijonien ketjut seuraavaan otteluun Ranskaa vastaan
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?
- MM-kisoissa kuohui – tuomari pyysi anteeksi Leijonien vastustajalta
- Lähde: Tapparan ulkomaalaisvahvistus siirtyy KHL:ään
- Urheilucast: Tässä Antti Tyrväisen uusi Liiga-seura!
- Kärppien hyökkääjä loikkaa toiseen Liiga-seuraan
- Olli Jokisen HIFK:lta yllätysveto: NHL-konkari mukaan!
- Tehomies jättää Liigan – lataa suorat sanat: ”Suomi on nähty”
- IL: Liiga-seuralta huima kaappaus – Leijonat-puolustaja haaviin!
- SHL:n mestariseura hyvästeli kaksi suomalaista – toinen matkalla Liigaan
- IL: Jokerit tekemässä huiman hankinnan mestari-KalPasta
- Jukurit hankki kolme uutta pelaajaa – Sportin työmyyrä saapuu koeajalle
- MTV: Suomen NHL-tähti sanoi ”kiitos ei” MM-kisoille
- Suomalaissensaation kausi päättyi Pohjois-Amerikassa – saako Leijonat vahvistuksen?